Jäähyväiset Pyhtäälle

Maaliskuun Kuvastin puhuu haikeaa, mutta selvää kieltään: Huhtikuun alussa työni Pyhtään kulttuuri- ja matkailusihteerinä päättyy, kun varsinainen viranhaltija Pauliina Sakki palaa tehtäviinsä.

Pyhtään ja minun yhteinen tarina ei ole vuosissa mitattuna pitkä. Kun aikanaan törmäsin kiinnostavaan työpaikkailmoitukseen "jostain Loviisan itäpuolelta", piti kunnan tarkka sijainti varmistaa kartalta.

Vajaassa kolmessa vuodesssa on mutkaton, vireä, kokoaan suurempi Pyhtää tempaissut minut mukaansa sitäkin syvemmin. Toisaalta tietysti tuntuu, ettei tässä ole ehtinyt kuin pintaa raapaista. Olisi vielä niin paljon - kaikkea!

Viimeisen Kuvastimen kunniaksi päätin hellittää virkamieslinjaa ja laatia TOP10 -listan asioista, joita erityisesti jään Pyhtäällä kaipaamaan. (10 on näemmä todella pieni luku. Lista ei myöskään edusta enää muuta kuin pelkkää Ilana Rimónin kantaa.)

10. SIRIUS SPORT RESORT: Leivoksia ja sirkushuveja

Melkoinen setti, jonka rakentumista oli kiintoisaa seurata. Harjannostajaisissa oli lähinnä betonia, mutta niin vain parin kuukauden kuluttua istuttiin unelmakakkujen ääressä leijuntaputkea ja surffiallasta ihmettelemässä.

Jään kaipaamaan myös ystävieni epäuskoisia "Pyhtäällä on...mikä?!" -kysymyksiä.

9. KIRJASTO & HUTIKKA

Kuva: Maija Rauhamaa

Kun työni alkoivat heinäkuussa 2011, vastassa oli kiistatta idyllisin toimistomiljöö ikinä: 1 työh. (3,75m2) + upea kirj. järvipanoraamalla. Uimaranta
ja kesäkahvila kivenheiton päässä.






(Enkä ole ainoa: "Äiti, vaikket sä ookkaan enää Pyhtäällä töissä, niin voidaanhan me silti käydä siellä kirjastossa?")


8. BAKKISLEIPÄ

Kun lounas on unohtunut kotiin eikä Huutjärven koulun patojen ääreen enää ehdi, se on Club Bakkanaalin Bakkisleipä, joka pitää naisen tiellä. Kunnon pihvi, ananasta, paistettua sipulia, kananmunaa... *maisk*.

7. KYLÄPUOTI HELMI

Todellinen Heinlahden helmi, jonne en olisi osunut ilman paikallisopasta. Paikka oli kuin tehty minua varten: kuivattuja suppilovahveroita, kierrätysdesignia, villasukkia, luumuhilloa - ja kerrassaan ehtoisa emäntä.

6. TVÅSPRÅKIGHET

Äntligen! En möjlighet (och ett litet tvång) att öva det andra inhemska. Nu har jag tom. bekantat mig med sådana uttryck som "kommunstrukturreformen".

Kära Pyttisbor, det lönar sig att värna om era båda, fina språk! (Och ett stort tack till alla som visade tålamod för min omväxlande tjänstemannasvenska!)

5. KAUNISSAARI

Ainutlaatuinen, hurmaava maailmansa, jolle matkaoppaiden vuolaat kuvaukset tekevät täyttä oikeutta. Tarpeeksi kaukana mantereesta. Kaunissaaren vanhan koulun pihamaa kesäiltana, sauna ja pulahdus Suurlahden lempeisiin aaltoihin - muuta ei tarvita.

4. STOCKFORS

"Historiallisen puuhiomon rouheat hallit" saivat toimia niin monen elämyksen näyttämönä, että paikka tällä listalla on taattu: Stockfors Art Fair, Elokuun tango, presidenttivierailu...

Mutta ilman mitään kekkereitäkään - tai ehkä juuri silloin - on kosken partaan tunnelma vertaansa vailla.

3. PYHÄN HENRIKIN KIRKKO

Itseoikeutetusti. Sillä, etten itse ole kristitty, ei ole asiassa paljoakaan merkitystä. Kaikkea ei voi selittää sanoin.

2. KYLÄT JA KYLÄTIET

Halusin kiertää Pyhtäätä mahdollisimman laajalti, mikä tarkoitti tutustumista mutkitteleviin teihin ja Skoda Octavian ajo-ominaisuuksiin. (Hinausapua en sentään tarvinnut, vaikka pari kertaa oli lähellä.)

Tulen muistelemaan lämmöllä myös Pyhtään kyliä Haavistosta Tuuskiin ja Ahvenkoskelta Heinlahteen; Kaikilla oma historiansa, oma luonteensa ja - minkäs koira karvoilleen mahtaa - omat ihanat vanhat rakennuksensa!

1. TE

Eivätkä edelliset olisi olleet juuri mitään ilman Teitä pyhtääläisiä, kesäpyhtääläisiä, työkavereita, yhteistyökumppaneita ja muita tutuksi tulleita. Sydämellinen ja avulias asenteenne teki ajastani ja työstäni Pyhtäällä mitä parhainta. On aika kiittää ja kumartaa.

Uusi E18 tuo minut varmasti vielä moneen kertaan visiitille. Sitä ennen voin hyräillä milongan sanoja:

"Suolainen tuuli,
aika mennyt ja uusi.
Mieleeni jää
kaunis Pyhtää."

- Suolainen tuuli (säv. Esa Ylönen, san. Taija Paju)

Kuva: Hanna Puhakka

KOPAllinen taikaa

Helmikuun Kuvastin löytyy salaperäisen soittorasian kannesta. Paikka on Pyttis Svenska skolan sali ja vihreä pötkylä piskuinen villasukka. Eikä ihan mikä tahansa sukka, vaan Mörön kutoma unisukka. Kymenlaakson Lasten kulttuuriviikkojen kunniaksi on Mörkö sukkineen kiertänyt Pyhtäällä nukketeatteri Ofelian matkassa. Rasiaan ennättää kurkistaa vielä huomenna Siltakylän seurakuntatalolla.

Seudun lastenkulttuurin lippulaivaviikot pyörähtivät kuun alussa käyntiin jo 32. kerran! Huh! Sehän tarkoittaa, että viikkoja on järjestetty melkein yhtä kauan, kuin kirjoittaja on tämän maailman valossa seikkaillut... Voidaan siis hyvällä syyllä puhua perinteestä.

Ja tämä perinne myös tunnetaan: Innokkaimmat alkavat kysellä ohjelmavihkosia heti uudenvuoden jälkeen, ja ensimmäiset ilmoittautuvat kirjaston iltaseikkailuun, kun vuosi on hädin tuskin ehtinyt vaihtua. Kun vihkoset vihdoin tammikuun lopulla saadaan painosta, menevät ne parissa päivässä.

Helmikuisten viikkojen kihisevä tunnelma näkyy omassakin työhuoneessa -  kummallisia vaatekappaleita, julisteita ja kaiken maailman rekvisiittaa lojuu joka nurkassa. Sillä oikeastihan kaikki tietävät, ettei viikkoja ole tarkoitettu pelkästään lapsille, vaan myös aikuiset saavat hyvän tekosyyn sukeltaa leikin ja sadun maailmaan...

Kirjaston iltaseikkailu on pyhtääläinen klassikko. Takaa-ajo Willissä
Lännessä koettiin vuonna 2013. Kuva: Tomi Pilhjerta

Kulttuuriviikkoja järjestämässä on toimijoita, yhteisöjä ja yhdistyksiä kautta seudun. Yhdessä tekemisen meininki onkin vertaansa vailla. Iltaseikkailun budjetti kieppuu vuosi toisensa jälkeen satasen hujakoilla juuri yhteistyön, talkooväen ja lainoina tai lahjoituksina saatujen lavasteiden ansiosta. (Tämänvuotiseen seikkailuun kaivattaisiin vielä suurta kalahaavia - ei keneltäkään sattuisi löytymään?)

Jokaisessa kunnassa järjestetään omaa ohjelmaa, ja lisäksi viikoille kutsutaan seudulla kiertäviä esiintyjiä. Eivätkä etäisyydetkään päätä huimaa. Pyhtäältä on helppo hurauttaa Haminaan Ammuuun! traktorikonsertiin tai Virolahdelta Kouvolaan vauvasirkuspajaan. Teatteria, näyttelyitä, peikkotangoa, muuta, mitä! Rohkeasti ylittämään kuntarajoja ja tutkimaan, mitä kaikkea onkaan tarjolla.

Viikkojen virallinen pääjärjestäjä ja koordinaattori on KOPPA, joka päreiden sijaan kätkee sisäänsä "Kymenlaakson lasten ja nuorten kulttuuriverkoston". Käytännössä se tarkoittaa kuntien lastenkulttuurista vastaavia työntekijöitä, jotka yhdessä suunnittelevat, mitä mukavaa milloinkin keksittäisiin.

KOPPAyhteistyö on sikälikin tervetullutta, että moni meistä kulttuurityöntekjöistä on kunnassaan vailla kollegoja. Yhteinen ajatustenvaihto antaa uutta puhtia työntekoon, samoin kuin Tove Janssonin satumaiset seinämaalaukset, joita pääsee ihailemaan aina Kotkan emännöidessä kokouksia.

Janssonin seinämaalaus (1949) Kotkan Lasten kulttuurikeskuksen seinällä

Tärkeä tekijä lastenkulttuurin kentällä on myös Taikalamppu. Tämän maanlaajuisen lastenkulttuurikeskusten verkoston jäsenenä KOPPA ja sen myötä kaikki Kymenlaakson kunnat pääsevät osallisiksi paljosta. Taikalampun avulla on palkattu työntekijöitä, julkaistu oppaita ja tuotettu kiertonäyttelyitä. (Muistatteko vielä ihanan, pahvisen Puistopäivän?).

Taikalamppu myös kouluttaa lasten, kulttuurin tai molempien parissa työskenteleviä. Itse osallistuin viime syksynä Helsingissä HIMO4-seminaariin*. Vaikka nimeä sai selitellä sekä töissä että kotona, oli reissu todella antoisa. Eräässä työpajassa tapasin kaksi opettajaa Klamilan koulusta. Uusia tuulia, ideoita ja oivalluksia valtakunnan tasolta suoraan oman lähikoulun oppitunnille!

Kulttuuriviikkojen ohjelmavihkoset on tuttuun tapaan jaettu kaikille Pyhtään alakoululaisille. Lisäksi ohjelmia saa kirjastolta, kunnanvirastolta, monitoimitalo Olkkarista sekä Siltakylän seurakuntatalolta.

Pyhtään ohjelmaa lukiessa saattaa huomio kiinnittyä useaan päiväkoti- tai koululaisesitykseen. Miksi näin? Selityksenä on kokemus: Avoimia yleisötilaisuuksia kannattaa Pyhtään kokoisella paikkakunnalla järjestää vain rajallinen määrä. Illat ja viikonloputkin tuntuvat kolmessa viikossa loppuvan helposti kesken.

Päiväsaikaan ajoitettu kulttuuriohjelma tuo koulujen ja päiväkotien arkeen juhlan tuntua ja piristävää sisältöä. Lisäksi mukaan pääsevät varmasti myös ne, joilla ei syystä tai toisesta ole muuten mahdollisuutta osallistua.

Yksityiskohta Tove Janssonin seinämaalauksesta (1949)

Siis mukaan etsimään kulttuuriviikkojen kimaltavia aarteita, kuten antilooppi Tove Janssonin seinämaalauksessa vuodelta... Hm, mikä ihmeen Jansson-vimma tässä on meneillään? Ehkä syynä on taiteilijan syntymän 100-vuotisjuhlavuosi 2014, jolta ei toivottavasti kukaan välty. Ensi töikseen voikin suunnata Haminaan katsomaan Kuinkas sitten kävikään - hillokellarista merelle ja takaisin! -näyttelyä.

Kymenlaakson Lasten kulttuuriviikkojen ohjelma 2014

Ohjelmien jakelupaikat: www.pyhtaa.fi

* HIMO4 -seminaari. Hillitöntä Monitaiteisuutta, ei mitään sen omituisempaa ;).

Silta yli ajan virran

Vuosi on vaihtunut, jälleen kerran. Mikä olisikaan sopivampi aihe vuoden ensimmäiselle päivitykselle kuin ajan vääjäämätön virtaus. Sen Kuvastimena olkoon Kymijoen Ahvenkoski, jonka pyörteistä heijastuu pian valmistuvan E18-moottoritien komea kaarisilta juhlavalaistuksessaan.

Langerpalkkisillalla on ikää nelisen kuukautta, joella melkoisesti enemmän. "Maailma tulee Pyhtäälle", olen kuullut uutta tietä kommentoitavan. Mielipidettä lainkaan väheksymättä arvelen, että samalta tuntui myös niistä, jotka olivat aikanaan todistamassa ensimmäisten siltojen rakentamista tai uuden (pian vanhan) valtatien muotoutumista 1930-luvulla.

Jokien ylityspaikat, sillat, kiteyttävät jotakin Pyhtään olemuksesta. Jokihaarat ja tiet ovat olleet elannon antajia, valtakunnanrajoja, sotajoukkojen kulkuväyliä ja teollisuuden voimanlähteitä. Mitä olisi Pyhtää ilman Kymijokea tai Suurta rantatietä ja sen perillisiä?

Kiehtovasta historiasta kiinnostuneen ei tarvitse kuin etsiä käsiinsä aihetta käsittelevää kirjallisuutta ja... Hetkinen!

Alansa helmenä tunnetun Kunnankirjaston Pyhtää-hyllyllä odottaakin melkoinen yllätys: Paikkakunnan historiasta on sen kirjallisen olemassaolon aikana (rapiat 660 vuotta) laadittu yhteensä kaksi (2) yleisteosta. Eikä siinä vielä kaikki: vuoden 1927 jälkeistä aikaa ei niissä käsitellä lainkaan!

Melkoinen paukku! Tällä hetkellä tilanne on onneksi korjaantumassa, mutta palataan vielä hetkeksi ajassa taaksepäin ja vilkaistaan nykyistä parivaljakkoa:

Pyhtään ensimmäisen historian laati Kotka Nyheteriäkin toimittanut historioitsija Herman Hultin. Tutkittuaan seutua ahkerasti 1900-luvun ensi vuosista saakka Pyttis sockens historia (suom. Pyhtään pitäjän historia) näki päivänvalon vuonna 1927. Loppuunmyytyä klassikkoa saa turhaan etsiä muualta kuin kirjaston tai antikvariaatin hyllyltä.

 "Pyhtäänhaaran suuri betonisilta valmistui 1923.
Se näyttää lujalta ja kestää varmaankin kauan",
ennustaa Hultin (1927: 256). Kuva 1920-luvulta.

Hultinin hengentuote
on varsin kattava ja kiinnostava, mutta - rehellisyyden nimissä - 87 vuotta vanha. Vaikkei historia sinänsä muutukaan, historiankirjoituksen lähtökohdat, käytänteet ja tyyli kylläkin. Vai mitäpä sanotte
oheisesta lainauksesta:


"[...] ovat pitäjän asukkaat ulkomuodoltaan jotenkin samaa tyyppiä, yleensä on vaaleaverinen germaanilainen vallalla [...]. Rotumerkit ovat aikoja sitten hävinneet. [...] Vilkkaan, käytännöllisen tarmon ja ansionhalun ohella esiintyy verrattain kehittyneitä älylisiä harrastuksia." (Hultin 1927: 207-208.)

Hultinin otteella saatiin selvitä pitkään, kunnes Eeva-Liisa Oksasen Vanha Pyhtää ilmestyi 1991. Teos esittelee nimensä mukaisesti sekä Ruotsinpyhtään että Pyhtään vaiheita esihistoriasta asti. Kirja päättyy Turun rauhaan 1743, jossa valtakunnanraja Ruotsin ja Venäjän välille piirrettiin kulkemaan samaista Ahvenkoskea pitkin.

Mutta entä sotavuodet ja pula-aika? Pyroll Oy? Koko Huutjärven asuinalue? Kaikki ne asiat, joista ulkopaikkakuntalaisena en edes tiedä? (Vuoden 1918 tapahtumille saattaisi myös olla hyvä löytää joku ruotsalaismielistä Hultinia neutraalimpi tulkitsija...)

Kärjistetysti voisi sanoa, että liki 90 vuoden ajan Pyhtään ilmiöt, rakennukset ja ihmiset ovat ovat syntyneet ja kuolleet jättämättä merkkiäkään aikakirjoihin.

Ei kahta ilman kolmatta! Tällä kertaa mukana myös värit.

Toki vuosien varrella on ilmestynyt suppeampia julkaisuja: artikkelikokoelmia, muisteluteoksia ja pienhistoriikkeja, mutta laaja kokonaisesitys loistaa poissaolollaan. Ei myöskään liene yllätys, ettei Pyhtään osuus Kymenlaakson massiivisessa historiasarjassa ole kovinkaan mainittava.

Mutta kuten sanottu, tunnelin päässä näkyy valoa! Pitkään toivottu Pyhtään historia vuodesta 1743 nykypäivään näkee päivänvalon vuonna 2015. Teoksen kirjoittaa ja toimittaa historioitsija Helena Honka-Hallila. Arkistotutkimukset ovat olleet käynnissä jo parisen vuotta ja valmis käsikirjoitus luovutetaan elokuussa 2014.

Materiaalista ei ole pulaa, päinvastoin. Erityismaininnan ansaitsee Pyhtään perinnepiiri, joka liki 30-vuotisen historiansa aikana on kerännyt ja tallettanut suoranaisen aarreaitan paikallishistoriaa, muistoja ja aikalaiskuvauksia pyhtääläisten elämästä ja arjesta.

Runsas aineisto vaatii kirjoittajalta ja historiankirjoitustoimikunnalta itsensä kovettamista, jotta vältytään alan helmasynniltä, liiallisuudelta. Tekstiä ja tavaraa on julmasti karsittava ja tiivistettävä, tai unelma lukijaystävällisestä laatuteoksesta raukeaa tyhjiin.

Savukosken kaunokainen vuodelta 1928   

Tuleva teos ei siis yritäkään kertoa
Kaikkea Kaikesta, vaan enemmänkin innostaa aiheen pariin. Tiiliskivet ja taulukkosulkeiset ovat pannassa, tavoitteena on ilmava taitto ja paljon kuvia!

Pyhtääläiset voivat jo tässä vaiheessa pitää tulevaa kirjaa omanaan; Vuosien varrella kerätty historiarahasto on kattanut hyvän osan kirjan kustannuksista. Kunnan rahoitusosuus on 65%, ja loput kerätään erilaisina avustuksina sekä myyntituottona (lukijaystävälliseen hintaan).

Tarinat (ruots. en historia) muodostavat sillan menneeseen, kun paikkoja ja ihmisiä ei enää ole. Ajallinen ulottuvuus tuo uuteenkin vahvaa sisältöä, minkä ovat oivaltaneet myös E18 -maisema-arkkitehdit. Kuinka kauniisti uuden tien sillat toistavatkaan vanhempien Pyhtään-serkkujensa muotoa! Eihän sitä ohi ajaessaan voi olla hymyilemättä.

Näissä tunnelmissa Kuvastin toivottaa kaikille Hyvää uutta vuotta 2014!

P.s. Kiintoisa paikka erityisesti 1900-luvun Pyhtäästä kiinnostuneille on Facebook-ryhmä Vanhaa Pyhtäätä. Muistoja, muistelua sekä ihania vanhoja valokuvia!

P.p.s. Tammikuun Kuvastimen valmistelu oli kiistatta blogin historian vaarallisin. Pääkuvaa ottaessa oli lähellä, ettei kirjoittajasta itsestään tullut historiaa. Älkää hilluko synkkinä talvi-iltoina yksin jäisillä jokitöyräillä.

Ulkokyläntiellä. Olenko nähnyt tämän jossain ennenkin?

Ja ensimmäinen niistä on

Tässä tekstissä ei puhuta Uskonnosta eikä paljoa Isänmaastakaan. Joulukuun Kuvastimen pääosassa on Koti, tuo tuttu, mutta toisaalta selittämätön paikan ja tunnetilan yhdistelmä. Koti, joka syystäkin on ansainnut paikkansa perinteikkään rimsun ensimmäisenä, ennen vakaumuksia ja valtakunnanrajoja.

Kotia ja kotiseutua kuvastamaan valikoitui jotain mahdollisimman maanläheistä ja arkista, jopa tylsää - oja. Ruskeaa vettä, roskia ja mutaa. Ojia on kaikkialla, ja niissä on ulkopuolisin silmin katsottuna harvoin mitään erikoista.

Vaan entäpä, jos kyseessä on juuri se lapsuuden viidakon villivirta? Unohtaa ei välttämättä voi sitäkään ojaa, josta kesäyönä kadonnut fillari lopulta löytyi tai sitä, jonka naapuri kaivoi väärälle puolelle rajaa. Paljon ei tarvita, kun oja onkin jo muuttunut Ojaksi.

Oma, tuttu elinpiiri, jota kodiksi tai virallisemmin kotiseuduksi kutsutaan, tekee yleisestä erityistä. Lokakuussa käynnistyneet Pyhtään kyläillat ovat tehneet tämän eron monella tavoin käsin koskelteltavaksi.

Pyhtään kunta sekä joukko aiheeseen paneutuvia hankkeita ja yhdistyksiä* halusi tietää Mitä kylille kuuluu?

Kysymykseen saa parhaiten vastauksia menemällä paikan päälle. Toistaiseksi on ehditty jututtaa kirkonkyläläisiä sekä Hirvikosken, Vastilan ja Haaviston väkeä. Ensi keväänä ovat vuorossa Munapirtti ja Heinlahti.

Näitä julisteita luvassa jälleen keväällä.

Ilahduttavan runsaasti osallistujia keränneissä illoissa on kahviteltu ja keskusteltu, mutta myös koottu yhteen kylien vahvuuksia ja kehittämiskohteita sekä lähdetty viemään asioita eteenpäin.  Me kunnan työntekijät olemme saaneet arvokasta tietoa oman tienoonsa asiantuntijoilta ja pystyneet toivottavasti myös vastaamaan esiin nousseisiin kysymyksiin.

Parasta on kuitenkin ollut mahdollisuus kohdata ihmisiä; sekä uusia tuttavuuksia että niitä, jotka aiemmin ovat olleet vain nimiä sähköpostien alalaidassa. Enkä usko olevani ainoa, jolle illat ovat olleet varsin antoisia ja avartavia!

Keskusteluissa kävi ilmi, että avainasemassa on vuoropuhelu. Ilman sitä saattavat niin virkamiehet kuin kyläaktiivitkin mennä hyvää tarkoittaessaan täysin metsään. Eikä kasvokkain kohtaamisen merkitystä rakentavalle yhteistyölle tule vähätellä.

Todellisuutta on toki myös, ettei kaikkia asioita voi muuttaa eikä jokaista aloitetta toteuttaa. Ylimielisyyteen ja välinpitämättömyyteen ei siltikään ole varaa. Kotipaikkarakkaus ja tahto toimia sen puitteissa ovat arvokas luonnonvara, jonka voi huonolla viranomaisasenteella kuluttaa loppuun pitkäksi aikaa.

Pyhtäällä ei ainakaan tällä hetkellä tunnu olevan aihetta huoleen kotipaikkahengen suhteen: Täällä järjestetään, yritetään, uskalletaan, yksin ja yhdessä, ilman kuntaa ja kunnan kanssa. Pyhtääläisten kotiseutuidentiteetti on jopa tutkitusti muuttunut kiinteämmäksi viime vuosikymmenten aikana!

Kyläkoulujen rooli on niin ikään huomattava. Ne, jos mitkä, tuovat ihmisiä yhteen ja luovat ympärilleen elämää! Hyvänä esimerkkinä ovat Hem & Skola i Pyttis ja Suur-Ahvenkosken koulun vanhempainyhdistys, jotka yhteisvoimin ovat päättäneet tuoda Pyhtäälle helmikuussa konsertoimaan Sås & Kopp -orkesterin.

Yhdistystoiminta saattaa joskus tuntua turhalta lisältä muutenkin kiireiseen arkeen. Se on kuitenkin yksi parhaita keinoja vaikuttaa oman kotipaikkansa asioihin, vaikka kokoukset ja kaikenkarvaiset pöytäkirjat olisivat välillä kuinka arkisia ja maanläheisiä - jopa tylsiä.

Eli kunnia ojille! Kunhan muistamme, että niistä vähäisinkin on osa laajempaa kokonaisuutta. Aina voi tietysti tuijottaa vain omaa ojaansa ympärilleen katsomatta, mutta senkin väreilevästä pinnasta kuvastuu yhteinen, ääretön taivas.

* MontEri - hanke, Kymenlaakson Kylät ry., EK-Artu-hanke, Yksillä Purjeilla -kumppanuushanke

---
Erinomainen paikka turista Pyhtään kylistä ja kuulumisista ovat itsenäisyyspäivän pääjuhlan kahvit Siltakylän seurakuntatalolla perjantaina 6.12. klo 12.15! Tervetuloa sekä sinne, itse juhlaan että päivän muihin tunnelmallisiin juhlamenoihin.

Tunnelmallinen on myös Siltakylän oman kuvaajamestarin Ilmar Lehtimäen ihana otos joulunvietosta Siltakylän Böhlsbackan pirtissä vuonna 1927. Näissä merkeissä Kuvastin haluaa toivottaa kaikille lukijoilleen onnellista joulunaikaa!

Stråkaforsin sormus ja muita tarinoita

"Olipa kerran talonpoika, kosken rantamailla kauan asunut ja lohenkalastuksella varsin vaurastunut. Hankki kerran kaupungista sormuksen, hienon ja hopeaisen. Vieläpä oli siihen kaiverrettuna jumalanäiti Marian esirukouksen alku AVE MARIA GRATIA. Arvokalu itsessään, kuin myös pyhien sanojensa kautta.

Mutta ei ollut tarkoitettu talonpoikaa sormusta kantamaan. Kerran talvisella kirkkotaipaleella putosi kalleus hankeen, eikä mies sitä löytänyt, vaikka kuinka etsi ja nietosta kauhoi. Niin oli talonpojan palattava tyhjin käsiin kotiin, ja sormus jäi sille tielleen."

Totta vai tarua? Kukaan ei tiedä. Varmaa on vain se, että kuutisensataa vuotta myöhemmin, syksyllä 2011, pyhtääläinen harrastaja-arkeologi Rune Nygård poimi sormuksen talteen tutkiessaan erästä vanhaa niitynreunaa Stråkaforsin kosken mailla. 1400-luvun hopeasormus! Kansallisestikin harvinainen ja huomattava löytö!

Huomattavaa on sekin, että sormuksen kuvaa voi ihastella missä tahansa toimivien tietoliikenneyhteyksien päässä. Marraskuun kuvastin sijaitsee kirjoittajan eteisessä, matkojen päässä niin Stråkaforsista kuin sormuksen nykyisestä säilytyspaikasta, Turun yliopiston arkeologian laitokselta. Tämä ei ole itsestään selvää, kuten pian tulemme huomaamaan. 

Arkeologi Visa Immonen on kirjoittanut sormuksesta kattavan artikkelin* Suomen Keskiajan Arkelogian Seuran lehteen, mutta kaikkiin kysymyksiin ei hänelläkään ole vastausta. Mitä reittejä hopeasormus kulkeutui Pyhtäälle? Kuinka kallisarvoinen kapistus päätyi niitynreunaan? 

Vanhat esinemuodot ovat toki sinänsä kiinnostavia, mutta monelle parasta antia ovat tarinat niiden takana. Sellainen on - tai on ollut - pienimmälläkin messinkinapilla. Ihmismieli on esineen suunnitellut, kädet sen valmistaneet, kenties kadottaneet. Yksi on ollut omistajansa kallein aarre, toinen tusinatavara kaltaistensa joukossa. 

Esineen arvoa mitataankin museoalalla myös sen mukaan, kuinka hyvin sen taustatarina tunnetaan. Mustekynään liittyviä tiedonmurusia pitäisi siis vaalia vähintään yhtä hyvin kuin kynää itseään. 

Varastoituja tarinoita pakkauksissaan

Pyhtään kotiseutumuseon 2732:n esineen mahdollisuudet tarinankerrontaan ovat viimeisen yhdeksän vuoden ajan olleet haasteelliset. Kokoelmat on tilojen puutteessa säilötty varastoon, josta vain muutama esine on päässyt yleisön ulottuville Museopakkien ja Kotiseutukaapin kautta.

Tulevaisuus näyttää kuitenkin valoisammalta: Museoviraston avustuksen turvin Taija Paju on syksyn aikana tallentanut sähköiseen tietokantaan yli 600 esineen tiedot ja valokuvat. Sarkaa on toki vielä jäljellä, mutta nyt on niin sanotusti "saatu pää auki".

Helpotus kokoelman hoitajalle on valtaisa. Nyt ei joka välissä tarvitse ajaa varastolle purkamaan pahvilaatikoita vain halutessaan selvittää, miltä jokin esine oikeasti näyttää. Tiedot löytyvät näppärästi hakusanoilla loputtomien paperilomakkeiden selaamisen sijaan.

Monet museot ovat avanneet kokoelmansa verkkoon suuren yleisön nähtäville tai esittelevät kuukausittaisia esinepoimintoja kotisivuillaan. Olisiko tämä mahdollista myös Pyhtäällä? Miksei - esinetietojen, tarinoiden ja kuvien saaminen sähköiseen muotoon on tällä tiellä ensimmäinen askel.

Sillä esineiden tarinat jatkuvat vielä museoimiseen jälkeen: Kermakko pääsee näyttelyyn, ja sen kautta muotoilijan innoittajaksi. Kokoelman yhdeksäs samanlainen toimistotuoli poistetaan, ja nuorten työpaja saa siitä kunnostettavan huonekalun.

Tarinat, esineet ja me kietoudumme erottamattomasti yhteen. Pyhtään kirjaston lehtisalissa näytillä olevin lastenrattaiden tarinassa voisi olla vaikkapa tällainen luku:

"Synkeän syyssateen kastelema kulttuurisihteeri oli juuri kömpinyt sisään Purolan Alakylässä nököttävän maalattianavetan matalasta oviaukosta. Kehnosti lepattavan kynttilälyhdyn valossa hän tiiraili pimeyteen.

Rouva Gunvor Hellsténin kunnalle testamenttaamat satavuotiaat jugendrattaat olisivat jossakin täällä, vuosikymmenten roinan keskellä - jos olisivat. Ei auttanut kuin ryhtyä etsintöihin."

Ja löytyiväthän ne!
Kuva: Taija Paju

* Immonen, Visa 2012: Keskiaikainen hopeasormuslöytö Pyhtäältä. SKAS 4. (57-60). 

Myös pääkuvan näytöllä näkyvä sormuskuva on Visa Immosen käsialaa.

Stråkaforsin sormuksesta kuulette vielä lähiaikoina lisää. Pitäkääpä silmät auki Pyhtäänlehteä selatessanne...

Pyhtään kotiseutumuseo löytyy myös kunnan uunituoreilta nettisivuilta. Tervetuloa tutustumaan!

Kun kyseessä on... MURHA!

Siinä niitä on pinossa. Dekkareita, trillereitä, jännäreitä, rikoskirjallisuutta... Rakkaalla kirjallisuudenlajilla on monta nimeä. Tarkkasilmäinen erottaa kirjankansista nimiäkin: Hiekkapelto, Hämäläinen, Lönnroth, Linna. Kotimaisia tekijöitä kaikki, mutta miksi juuri heidän hengentuotteensa ovat päätyneet torniksi Pyhtään kirjaston aulapöydälle?

Mysteeri ratkeaa verraten helposti vilkaisemalla läheisen ilmoitustaulun julistetta. Naapurissa, Huutjärven koululla, järjestetään ei enempää eikä vähempää kuin MURHALAUANTAI 19.10. klo 12-16. Dekkaripino onkin matkalla tapahtumaa silmällä pitäen suunniteltuun esittelyhyllyyn.

Selkämysten nimet muuttuvat todeksi, kun mainitut kirjailijat saapuvat Pyhtäälle kertomaan itsestään ja teoksistaan. Rikoskirjallisuuden saloja selvittämässä ovat myös kirjallisuuden monitoimimiehet Antero Kekkonen ja Panu Rajala.


Kysymys nro 1: Kenelle Murhalauantai on tarkoitettu? Vastaus: Kenelle tahansa! Kyseessä ei ole kirjailijoiden ja "kulttuuriväen" klubitilaisuus vaan kaikille avoin yleisötapahtuma, johon osallistuminen ei vaadi muuta kuin sen, että saapuu paikalle. 

Kysymys nro 2: Eikö edes rahaa? Vastaus: Ei, sillä tilaisuuteen on vapaa pääsy. Sen sijaan kirjallisten houkutusten äärellä tapahtuvaa rahanmenoon emme puutu. Antikvariaattipöydistä teet jäätäviä löytöjä, lupaa mainos, eivätkä kirjailijatkaan saapune paikalle tyhjin käsin... Onneksi aivan naapurissa sijaitsee myös Pyhtään upea kirjasto, jonka ovet ovat auki lauantaina klo 14 asti.

Kulttuurisihteerinkin on tässä vaiheessa tehtävä tunnustus: Ennen Murhalauantain järjestelyjen käynnistymistä en ollut lukenut ainoatakaan dekkaria sen jälkeen, kun vuonna 1993 koin lyhyen, mutta intensiivisen Agatha Christie -vaiheen. Ehkä olisi vihdoin aika antaa tällekin lajityypille uusi mahdollisuus?

Oli oikeastaan helpotus huomata, että (nolon stereotyyppinen) käsitykseni rikosromaaneista verenvuodatuksella kyllästettynä, kaavamaisena "miesten kirjallisuutena" oli auttamattoman väärä. 


Vaikkapa näin. Täydellinen kirjanautinto!

Kati Hiekkapellon Kolibrin mukana olen tempautunut maahanmuuttajataustaisen naispoliisiin nahkoihin ja Karo Hämäläisen Kolmikulma on talouskiemuroistaan huolimatta - tai ehkä juuri niiden takia - niin jännittävä, että jouduin liikenneturvallisuuden vuoksi rajoittamaan sen kuuntelua ratissa äänikirjana.

Tapahtumaa on tekemässä myös Kirjoittajayhdistys Paltta ry., jonka kautta mukaan on saatu kymenlaaksolaista paikallisväriä: Haminan Martti Linna ja Pyhtäälläkin vaikuttanut Heleena Lönnroth. 

Jälkimmäisen uusin dekkari, Diverssikauppiaan kuolema, näkeekin päivänvalon juuri Murhalauantaina! Eikä sopivammin voisi sattua, sillä karmivat tapahtumat sijoittuvat nimenomaan Pyhtäälle, erääseen vanhaan teollisuusmiljööseen... 

Jos teoksen miljöö on tuttu kirjailijalle, sen henkii tekstiin elämänmakua ja todentuntua, kerrontaan jäljittelemätöntä rikkautta. Jos se on sitä myös lukijalle, tulee lukukokemus suorastaan iholle. Tarina alkaa tuntua todelta ja mahdolliselta. Omaa arkista maisemaansa katsoo hetkessä uusin silmin. 

Parhaimmillaan kokemus auttaa näkemään oman kotikontunsa dramaattisen arvon: Meidän kylä on aivan yhtä hyvä tapahtumapaikka romaanille kuin mikä tahansa muukin maalmankolkka! 

Toisaalta se muistuttaa meitä siitä tosiseikasta, etteivät rikosromaanien kuvaamat tapahtumat ole näilläkään kylillä täysin vailla siteitä todellisuuteen. Sen tietää jokainen Kymen sanomansa lukenut, eikä sitä ehkä pidäkään unohtaa. 

MURHALAUANTAI 

Lauantaina 19.10. klo 12-16
Huutjärven koululla (Huutjärventie 56, 49210 PYHTÄÄ)

Vapaa pääsy
Puffetti, signeerausmahdollisuus, antikvariaattien löytöpöytiä
Lisätietoja: www.pyhtaa.fi
Järjestäjät: Pyhtään kunta, Kirjoittajayhdistys Paltta ry.

Ne olivat täällä ennen meitä

tai ne jäävät tänne meidän jälkeemme. Yleensä jommin kummin. Rakennusten elinkaari on monesti ihmisikää pidempi. Erityiseksi rakennusten aseman tekee sekin, että kun meillä ei ole niille enää tarvetta, ei mokomia voikaan noin vain viskata sekajäteastiaan, kuten useimpia muita nykypäivän kulutushyödykkeitä.

Stockforsin puusilta saa antaa kasvot syyskuulle, vanhojen rakennusten teemakuukaudelle. Niin Pyhtäällä kuin muualla maassa (ja maailmassa!) rakennukset ovat valokeilassa juuri nyt. Pyhtään tilaisuudet löydät helpoiten täältä.

Harva kiistää sitä, että parhaimmillaan ja hyvin hoidettuina eri ikäiset talot, sillat ja muut rakenteet ovat kerrassaan mainioita. Ne elävöittävät maisemaa, tuovat paikkakunnalle persoonallista ilmettä ja kantavat niin historian kaikuja kuin ihmisten muistojakin mukanaan.

Osa meistä on jopa vanhojen talojen suoranaisia faneja. Se tunne, kun kääntää satavuotiasta ovenkahvaa! Isoisän kaivertama vuosiluku kivijalassa! Välillä joutuu toki tekemään myönnytyksiä symmetrian, materiaalien ja ehkä lämpötilankin suhteen, mutta fanille se on pieni hinta historian siipien havinasta.

 Julkaisussa mukana Pyroll Areena
sekä monia muita hienoja kohteita

Tiedämme toki, että alati muuttuvasssa maailmassa on mahdotonta museoida kaikkia rakennuksia alkuperäiskuntoonsa. Eikä se ole tarkoituskaan. Vuoden 2013 Euroopan rakennusperintöpäivien teemana onkin Eläköön rakennus, rakennusten kekseliäs uusiokäyttö.

Meijeristä kirjasto tai koulusta teatteritalo! Tai perunavarastosta upea urheiluhalli, kuten Pyhtään oma Pyroll Areena!
Myös Kivijalka-palkinto jaetaan taholle, joka on keksinyt vanhalle rakennukselle uutta käyttöä, rohkeasti, mutta historiaa vaalien.

Osa meistä taas haulaa nimenomaan rakentaa ja luoda uutta, vapaalta pohjalta, nykyajan ja tulevaisuuden henkeen. Ja hyvä niin, sillä muutenhan sekä me että rakennuskulttuuri jämähtäisimme paikoillemme.

Mutta samojen lainalaisuuksien armoilla ovat lopulta myös ne uusimman rakennusmuodin edustajat. Onko paikalla 60 vuoden kuluttua vaalittu koti, tienvarren rapistuva kauhistus vai enää yhtään mitään? Asiasta päättämässä ovat jo jotkut aivan muut, kuin rakennuttaja itse.

Sillä me kaikki tiedämme myös Ne Joita Kukaan Ei Hoida. Ne, joista ajattelemme: "Purkaisi joku tuonkin rotiskon pois!" tai "Laittaisipa joku taloparan taas kuntoon".  Hyvin hoidettu talo kertoo ihmisistä, vireestä ja välittämisestä, hylätty on unohduksen ja menetyksen symboli, pienen kuoleman kosketus.

Eikä vanhojen rakennusten hoito lopulta ole mitään rakettitiedettä tai turhanpäiväistä puuhastelua. Esimerkkejä löytyy heti Kymijoen takaa: Porvoon vanhankaupungin 200-vuotiaiden tönöjen neliöhinta on useimpien ulottumattomissa. Loviisan Wanhat talot -tapahtuma kerää vuosittain liki 15 000 hengen yleisön.

Jos kotina on satavuotias rivarinpätkä, muttei itse ole syntynyt pinkopahvi kädessä, alan ammattilaisia löytyy seudulta apuun. Ja jos talo sittenkin päätyy purettavaksi, löytyy vanhoille oville, saranoille ja jopa lavuaareille taatusti innokas ostaja.  Vaan kuinka on Kymenlaakson laita? Seudulla on upeita kohteita vaikka millä mitalla, mutta osataanko nille antaa arvoa, onko tekijöitä?

Kukaan ei yksin voi lähteä kunnostamaan jokaista talovanhusta, ja joskus siinä omassakin on yksi liikaa. Tarvittaisiinko helpommin haettavia tukia, parempia neuvontapalveluja vai jotain aivan muuta? Isossakyrössä on esimerksiki pistetty pystyyn autiotalojen välityspalvelu!

Pyhtäällä voi aloittaa vaikkapa osallistumalla Röykkiöitä ja räystäslautoja -tilaisuuteen ja nauttimalla kahvikupposen vanhojen talojen kunniaksi!

Kivijalka-palkinnon jakotilaisuus ja kotiseutukahvit Elfbrandtin talossa 7.9.2013 klo 13


Röykkiöitä ja räystäslautoja -
Kotikunnan kulttuuriympäristö tutuksi
18.9.2013 klo 18-20
Pyhtään Patruunantalossa (Harjuntie 111)

Kahvikupposen äärellä Kymenlaakson museon arkeologi Marita Kykyri, rakennustutkija Timo Lievonen sekä Pyhtään kunnan rakennustarkastaja Eero Mikkelä.

Tervetuloa kuulemaan, kysymään ja keskustelemaan Pyhtään arkeologisista kohteista, entisajan rakennuksista ja niiden hoitamisesta!

Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Tilaisuus on osa laajempaa Kymenlaakson arkeologisia ja rakennushistoriallisia kohteisiin käsittelevää sarjaa.