keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Jäähyväiset Pyhtäälle


Maaliskuun Kuvastin puhuu haikeaa, mutta selvää kieltään: Huhtikuun alussa työni Pyhtään kulttuuri- ja matkailusihteerinä päättyy, kun varsinainen viranhaltija Pauliina Sakki palaa tehtäviinsä.

Pyhtään ja minun yhteinen tarina ei ole vuosissa mitattuna pitkä. Kun aikanaan törmäsin kiinnostavaan työpaikkailmoitukseen "jostain Loviisan itäpuolelta", piti kunnan tarkka sijainti varmistaa kartalta.

Vajaassa kolmessa vuodesssa on mutkaton, vireä, kokoaan suurempi Pyhtää tempaissut minut mukaansa sitäkin syvemmin. Toisaalta tietysti tuntuu, ettei tässä ole ehtinyt kuin pintaa raapaista. Olisi vielä niin paljon - kaikkea!

Viimeisen Kuvastimen kunniaksi päätin hellittää virkamieslinjaa ja laatia TOP10 -listan asioista, joita erityisesti jään Pyhtäällä kaipaamaan. (10 on näemmä todella pieni luku. Lista ei myöskään edusta enää muuta kuin pelkkää Ilana Rimónin kantaa.)

10. SIRIUS SPORT RESORT: Leivoksia ja sirkushuveja

Melkoinen setti, jonka rakentumista oli kiintoisaa seurata. Harjannostajaisissa oli lähinnä betonia, mutta niin vain parin kuukauden kuluttua istuttiin unelmakakkujen ääressä leijuntaputkea ja surffiallasta ihmettelemässä.

Jään kaipaamaan myös ystävieni epäuskoisia "Pyhtäällä on...mikä?!" -kysymyksiä.

9. KIRJASTO & HUTIKKA
Kuva: Maija Rauhamaa

Kun työni alkoivat heinäkuussa 2011, vastassa oli kiistatta idyllisin toimistomiljöö ikinä: 1 työh. (3,75m2) + upea kirj. järvipanoraamalla. Uimaranta
ja kesäkahvila kivenheiton päässä.






(Enkä ole ainoa: "Äiti, vaikket sä ookkaan enää Pyhtäällä töissä, niin voidaanhan me silti käydä siellä kirjastossa?")


8. BAKKISLEIPÄ

Kun lounas on unohtunut kotiin eikä Huutjärven koulun patojen ääreen enää ehdi, se on Club Bakkanaalin Bakkisleipä, joka pitää naisen tiellä. Kunnon pihvi, ananasta, paistettua sipulia, kananmunaa... *maisk*.

7. KYLÄPUOTI HELMI

Todellinen Heinlahden helmi, jonne en olisi osunut ilman paikallisopasta. Paikka oli kuin tehty minua varten: kuivattuja suppilovahveroita, kierrätysdesignia, villasukkia, luumuhilloa - ja kerrassaan ehtoisa emäntä.

6. TVÅSPRÅKIGHET

Äntligen! En möjlighet (och ett litet tvång) att öva det andra inhemska. Nu har jag tom. bekantat mig med sådana uttryck som "kommunstrukturreformen".

Kära Pyttisbor, det lönar sig att värna om era båda, fina språk! (Och ett stort tack till alla som visade tålamod för min omväxlande tjänstemannasvenska!)

5. KAUNISSAARI

Ainutlaatuinen, hurmaava maailmansa, jolle matkaoppaiden vuolaat kuvaukset tekevät täyttä oikeutta. Tarpeeksi kaukana mantereesta. Kaunissaaren vanhan koulun pihamaa kesäiltana, sauna ja pulahdus Suurlahden lempeisiin aaltoihin - muuta ei tarvita.

4. STOCKFORS

"Historiallisen puuhiomon rouheat hallit" saivat toimia niin monen elämyksen näyttämönä, että paikka tällä listalla on taattu: Stockfors Art Fair, Elokuun tango, presidenttivierailu...

Mutta ilman mitään kekkereitäkään - tai ehkä juuri silloin - on kosken partaan tunnelma vertaansa vailla.

3. PYHÄN HENRIKIN KIRKKO

Itseoikeutetusti. Sillä, etten itse ole kristitty, ei ole asiassa paljoakaan merkitystä. Kaikkea ei voi selittää sanoin.

2. KYLÄT JA KYLÄTIET

Halusin kiertää Pyhtäätä mahdollisimman laajalti, mikä tarkoitti tutustumista mutkitteleviin teihin ja Skoda Octavian ajo-ominaisuuksiin. (Hinausapua en sentään tarvinnut, vaikka pari kertaa oli lähellä.)

Tulen muistelemaan lämmöllä myös Pyhtään kyliä Haavistosta Tuuskiin ja Ahvenkoskelta Heinlahteen; Kaikilla oma historiansa, oma luonteensa ja - minkäs koira karvoilleen mahtaa - omat ihanat vanhat rakennuksensa!

1. TE

Eivätkä edelliset olisi olleet juuri mitään ilman Teitä pyhtääläisiä, kesäpyhtääläisiä, työkavereita, yhteistyökumppaneita ja muita tutuksi tulleita. Sydämellinen ja avulias asenteenne teki ajastani ja työstäni Pyhtäällä mitä parhainta. On aika kiittää ja kumartaa.

Uusi E18 tuo minut varmasti vielä moneen kertaan visiitille. Sitä ennen voin hyräillä milongan sanoja:

"Suolainen tuuli,
aika mennyt ja uusi.
Mieleeni jää
kaunis Pyhtää."

- Suolainen tuuli (säv. Esa Ylönen, san. Taija Paju)


Kuva: Hanna Puhakka


perjantai 7. helmikuuta 2014

KOPAllinen taikaa



Helmikuun Kuvastin löytyy salaperäisen soittorasian kannesta. Paikka on Pyttis Svenska skolan sali ja vihreä pötkylä piskuinen villasukka. Eikä ihan mikä tahansa sukka, vaan Mörön kutoma unisukka. Kymenlaakson Lasten kulttuuriviikkojen kunniaksi on Mörkö sukkineen kiertänyt Pyhtäällä nukketeatteri Ofelian matkassa. Rasiaan ennättää kurkistaa vielä huomenna Siltakylän seurakuntatalolla.

Seudun lastenkulttuurin lippulaivaviikot pyörähtivät kuun alussa käyntiin jo 32. kerran! Huh! Sehän tarkoittaa, että viikkoja on järjestetty melkein yhtä kauan, kuin kirjoittaja on tämän maailman valossa seikkaillut... Voidaan siis hyvällä syyllä puhua perinteestä.

Ja tämä perinne myös tunnetaan: Innokkaimmat alkavat kysellä ohjelmavihkosia heti uudenvuoden jälkeen, ja ensimmäiset ilmoittautuvat kirjaston iltaseikkailuun, kun vuosi on hädin tuskin ehtinyt vaihtua. Kun vihkoset vihdoin tammikuun lopulla saadaan painosta, menevät ne parissa päivässä.

Helmikuisten viikkojen kihisevä tunnelma näkyy omassakin työhuoneessa -  kummallisia vaatekappaleita, julisteita ja kaiken maailman rekvisiittaa lojuu joka nurkassa. Sillä oikeastihan kaikki tietävät, ettei viikkoja ole tarkoitettu pelkästään lapsille, vaan myös aikuiset saavat hyvän tekosyyn sukeltaa leikin ja sadun maailmaan...

Kirjaston iltaseikkailu on pyhtääläinen klassikko. Takaa-ajo Willissä
Lännessä koettiin vuonna 2013. Kuva: Tomi Pilhjerta
Kulttuuriviikkoja järjestämässä on toimijoita, yhteisöjä ja yhdistyksiä kautta seudun. Yhdessä tekemisen meininki onkin vertaansa vailla. Iltaseikkailun budjetti kieppuu vuosi toisensa jälkeen satasen hujakoilla juuri yhteistyön, talkooväen ja lainoina tai lahjoituksina saatujen lavasteiden ansiosta. (Tämänvuotiseen seikkailuun kaivattaisiin vielä suurta kalahaavia - ei keneltäkään sattuisi löytymään?)

Jokaisessa kunnassa järjestetään omaa ohjelmaa, ja lisäksi viikoille kutsutaan seudulla kiertäviä esiintyjiä. Eivätkä etäisyydetkään päätä huimaa. Pyhtäältä on helppo hurauttaa Haminaan Ammuuun! traktorikonsertiin tai Virolahdelta Kouvolaan vauvasirkuspajaan. Teatteria, näyttelyitä, peikkotangoa, muuta, mitä! Rohkeasti ylittämään kuntarajoja ja tutkimaan, mitä kaikkea onkaan tarjolla.

Viikkojen virallinen pääjärjestäjä ja koordinaattori on KOPPA, joka päreiden sijaan kätkee sisäänsä "Kymenlaakson lasten ja nuorten kulttuuriverkoston". Käytännössä se tarkoittaa kuntien lastenkulttuurista vastaavia työntekijöitä, jotka yhdessä suunnittelevat, mitä mukavaa milloinkin keksittäisiin.

KOPPAyhteistyö on sikälikin tervetullutta, että moni meistä kulttuurityöntekjöistä on kunnassaan vailla kollegoja. Yhteinen ajatustenvaihto antaa uutta puhtia työntekoon, samoin kuin Tove Janssonin satumaiset seinämaalaukset, joita pääsee ihailemaan aina Kotkan emännöidessä kokouksia.

Janssonin seinämaalaus (1949) Kotkan Lasten kulttuurikeskuksen seinällä
Tärkeä tekijä lastenkulttuurin kentällä on myös Taikalamppu. Tämän maanlaajuisen lastenkulttuurikeskusten verkoston jäsenenä KOPPA ja sen myötä kaikki Kymenlaakson kunnat pääsevät osallisiksi paljosta. Taikalampun avulla on palkattu työntekijöitä, julkaistu oppaita ja tuotettu kiertonäyttelyitä. (Muistatteko vielä ihanan, pahvisen Puistopäivän?).

Taikalamppu myös kouluttaa lasten, kulttuurin tai molempien parissa työskenteleviä. Itse osallistuin viime syksynä Helsingissä HIMO4-seminaariin*. Vaikka nimeä sai selitellä sekä töissä että kotona, oli reissu todella antoisa. Eräässä työpajassa tapasin kaksi opettajaa Klamilan koulusta. Uusia tuulia, ideoita ja oivalluksia valtakunnan tasolta suoraan oman lähikoulun oppitunnille!

Kulttuuriviikkojen ohjelmavihkoset on tuttuun tapaan jaettu kaikille Pyhtään alakoululaisille. Lisäksi ohjelmia saa kirjastolta, kunnanvirastolta, monitoimitalo Olkkarista sekä Siltakylän seurakuntatalolta.

Pyhtään ohjelmaa lukiessa saattaa huomio kiinnittyä useaan päiväkoti- tai koululaisesitykseen. Miksi näin? Selityksenä on kokemus: Avoimia yleisötilaisuuksia kannattaa Pyhtään kokoisella paikkakunnalla järjestää vain rajallinen määrä. Illat ja viikonloputkin tuntuvat kolmessa viikossa loppuvan helposti kesken.

Päiväsaikaan ajoitettu kulttuuriohjelma tuo koulujen ja päiväkotien arkeen juhlan tuntua ja piristävää sisältöä. Lisäksi mukaan pääsevät varmasti myös ne, joilla ei syystä tai toisesta ole muuten mahdollisuutta osallistua.

Yksityiskohta Tove Janssonin seinämaalauksesta (1949)
Siis mukaan etsimään kulttuuriviikkojen kimaltavia aarteita, kuten antilooppi Tove Janssonin seinämaalauksessa vuodelta... Hm, mikä ihmeen Jansson-vimma tässä on meneillään? Ehkä syynä on taiteilijan syntymän 100-vuotisjuhlavuosi 2014, jolta ei toivottavasti kukaan välty. Ensi töikseen voikin suunnata Haminaan katsomaan Kuinkas sitten kävikään - hillokellarista merelle ja takaisin! -näyttelyä.

Kymenlaakson Lasten kulttuuriviikkojen ohjelma 2014

Ohjelmien jakelupaikat: www.pyhtaa.fi

* HIMO4 -seminaari. Hillitöntä Monitaiteisuutta, ei mitään sen omituisempaa ;).

perjantai 10. tammikuuta 2014

Silta yli ajan virran


Vuosi on vaihtunut, jälleen kerran. Mikä olisikaan sopivampi aihe vuoden ensimmäiselle päivitykselle kuin ajan vääjäämätön virtaus. Sen Kuvastimena olkoon Kymijoen Ahvenkoski, jonka pyörteistä heijastuu pian valmistuvan E18-moottoritien komea kaarisilta juhlavalaistuksessaan.

Langerpalkkisillalla on ikää nelisen kuukautta, joella melkoisesti enemmän. "Maailma tulee Pyhtäälle", olen kuullut uutta tietä kommentoitavan. Mielipidettä lainkaan väheksymättä arvelen, että samalta tuntui myös niistä, jotka olivat aikanaan todistamassa ensimmäisten siltojen rakentamista tai uuden (pian vanhan) valtatien muotoutumista 1930-luvulla.

Jokien ylityspaikat, sillat, kiteyttävät jotakin Pyhtään olemuksesta. Jokihaarat ja tiet ovat olleet elannon antajia, valtakunnanrajoja, sotajoukkojen kulkuväyliä ja teollisuuden voimanlähteitä. Mitä olisi Pyhtää ilman Kymijokea tai Suurta rantatietä ja sen perillisiä?

Kiehtovasta historiasta kiinnostuneen ei tarvitse kuin etsiä käsiinsä aihetta käsittelevää kirjallisuutta ja... Hetkinen!

Alansa helmenä tunnetun Kunnankirjaston Pyhtää-hyllyllä odottaakin melkoinen yllätys: Paikkakunnan historiasta on sen kirjallisen olemassaolon aikana (rapiat 660 vuotta) laadittu yhteensä kaksi (2) yleisteosta. Eikä siinä vielä kaikki: vuoden 1927 jälkeistä aikaa ei niissä käsitellä lainkaan!

Melkoinen paukku! Tällä hetkellä tilanne on onneksi korjaantumassa, mutta palataan vielä hetkeksi ajassa taaksepäin ja vilkaistaan nykyistä parivaljakkoa:

Pyhtään ensimmäisen historian laati Kotka Nyheteriäkin toimittanut historioitsija Herman Hultin. Tutkittuaan seutua ahkerasti 1900-luvun ensi vuosista saakka Pyttis sockens historia (suom. Pyhtään pitäjän historia) näki päivänvalon vuonna 1927. Loppuunmyytyä klassikkoa saa turhaan etsiä muualta kuin kirjaston tai antikvariaatin hyllyltä.

 "Pyhtäänhaaran suuri betonisilta valmistui 1923.
Se näyttää lujalta ja kestää varmaankin kauan",
ennustaa Hultin (1927: 256). Kuva 1920-luvulta.
Hultinin hengentuote
on varsin kattava ja kiinnostava, mutta - rehellisyyden nimissä - 87 vuotta vanha. Vaikkei historia sinänsä muutukaan, historiankirjoituksen lähtökohdat, käytänteet ja tyyli kylläkin. Vai mitäpä sanotte
oheisesta lainauksesta:


"[...] ovat pitäjän asukkaat ulkomuodoltaan jotenkin samaa tyyppiä, yleensä on vaaleaverinen germaanilainen vallalla [...]. Rotumerkit ovat aikoja sitten hävinneet. [...] Vilkkaan, käytännöllisen tarmon ja ansionhalun ohella esiintyy verrattain kehittyneitä älylisiä harrastuksia." (Hultin 1927: 207-208.)

Hultinin otteella saatiin selvitä pitkään, kunnes Eeva-Liisa Oksasen Vanha Pyhtää ilmestyi 1991. Teos esittelee nimensä mukaisesti sekä Ruotsinpyhtään että Pyhtään vaiheita esihistoriasta asti. Kirja päättyy Turun rauhaan 1743, jossa valtakunnanraja Ruotsin ja Venäjän välille piirrettiin kulkemaan samaista Ahvenkoskea pitkin.

Mutta entä sotavuodet ja pula-aika? Pyroll Oy? Koko Huutjärven asuinalue? Kaikki ne asiat, joista ulkopaikkakuntalaisena en edes tiedä? (Vuoden 1918 tapahtumille saattaisi myös olla hyvä löytää joku ruotsalaismielistä Hultinia neutraalimpi tulkitsija...)

Kärjistetysti voisi sanoa, että liki 90 vuoden ajan Pyhtään ilmiöt, rakennukset ja ihmiset ovat ovat syntyneet ja kuolleet jättämättä merkkiäkään aikakirjoihin.

Ei kahta ilman kolmatta! Tällä kertaa mukana myös värit.
Toki vuosien varrella on ilmestynyt suppeampia julkaisuja: artikkelikokoelmia, muisteluteoksia ja pienhistoriikkeja, mutta laaja kokonaisesitys loistaa poissaolollaan. Ei myöskään liene yllätys, ettei Pyhtään osuus Kymenlaakson massiivisessa historiasarjassa ole kovinkaan mainittava.

Mutta kuten sanottu, tunnelin päässä näkyy valoa! Pitkään toivottu Pyhtään historia vuodesta 1743 nykypäivään näkee päivänvalon vuonna 2015. Teoksen kirjoittaa ja toimittaa historioitsija Helena Honka-Hallila. Arkistotutkimukset ovat olleet käynnissä jo parisen vuotta ja valmis käsikirjoitus luovutetaan elokuussa 2014.

Materiaalista ei ole pulaa, päinvastoin. Erityismaininnan ansaitsee Pyhtään perinnepiiri, joka liki 30-vuotisen historiansa aikana on kerännyt ja tallettanut suoranaisen aarreaitan paikallishistoriaa, muistoja ja aikalaiskuvauksia pyhtääläisten elämästä ja arjesta.

Runsas aineisto vaatii kirjoittajalta ja historiankirjoitustoimikunnalta itsensä kovettamista, jotta vältytään alan helmasynniltä, liiallisuudelta. Tekstiä ja tavaraa on julmasti karsittava ja tiivistettävä, tai unelma lukijaystävällisestä laatuteoksesta raukeaa tyhjiin.

Savukosken kaunokainen vuodelta 1928   
Tuleva teos ei siis yritäkään kertoa
Kaikkea Kaikesta, vaan enemmänkin innostaa aiheen pariin. Tiiliskivet ja taulukkosulkeiset ovat pannassa, tavoitteena on ilmava taitto ja paljon kuvia!

Pyhtääläiset voivat jo tässä vaiheessa pitää tulevaa kirjaa omanaan; Vuosien varrella kerätty historiarahasto on kattanut hyvän osan kirjan kustannuksista. Kunnan rahoitusosuus on 65%, ja loput kerätään erilaisina avustuksina sekä myyntituottona (lukijaystävälliseen hintaan).

Tarinat (ruots. en historia) muodostavat sillan menneeseen, kun paikkoja ja ihmisiä ei enää ole. Ajallinen ulottuvuus tuo uuteenkin vahvaa sisältöä, minkä ovat oivaltaneet myös E18 -maisema-arkkitehdit. Kuinka kauniisti uuden tien sillat toistavatkaan vanhempien Pyhtään-serkkujensa muotoa! Eihän sitä ohi ajaessaan voi olla hymyilemättä.

Näissä tunnelmissa Kuvastin toivottaa kaikille Hyvää uutta vuotta 2014!

P.s. Kiintoisa paikka erityisesti 1900-luvun Pyhtäästä kiinnostuneille on Facebook-ryhmä Vanhaa Pyhtäätä. Muistoja, muistelua sekä ihania vanhoja valokuvia!

P.p.s. Tammikuun Kuvastimen valmistelu oli kiistatta blogin historian vaarallisin. Pääkuvaa ottaessa oli lähellä, ettei kirjoittajasta itsestään tullut historiaa. Älkää hilluko synkkinä talvi-iltoina yksin jäisillä jokitöyräillä.

Ulkokyläntiellä. Olenko nähnyt tämän jossain ennenkin?