Ja ensimmäinen niistä on

Tässä tekstissä ei puhuta Uskonnosta eikä paljoa Isänmaastakaan. Joulukuun Kuvastimen pääosassa on Koti, tuo tuttu, mutta toisaalta selittämätön paikan ja tunnetilan yhdistelmä. Koti, joka syystäkin on ansainnut paikkansa perinteikkään rimsun ensimmäisenä, ennen vakaumuksia ja valtakunnanrajoja.

Kotia ja kotiseutua kuvastamaan valikoitui jotain mahdollisimman maanläheistä ja arkista, jopa tylsää - oja. Ruskeaa vettä, roskia ja mutaa. Ojia on kaikkialla, ja niissä on ulkopuolisin silmin katsottuna harvoin mitään erikoista.

Vaan entäpä, jos kyseessä on juuri se lapsuuden viidakon villivirta? Unohtaa ei välttämättä voi sitäkään ojaa, josta kesäyönä kadonnut fillari lopulta löytyi tai sitä, jonka naapuri kaivoi väärälle puolelle rajaa. Paljon ei tarvita, kun oja onkin jo muuttunut Ojaksi.

Oma, tuttu elinpiiri, jota kodiksi tai virallisemmin kotiseuduksi kutsutaan, tekee yleisestä erityistä. Lokakuussa käynnistyneet Pyhtään kyläillat ovat tehneet tämän eron monella tavoin käsin koskelteltavaksi.

Pyhtään kunta sekä joukko aiheeseen paneutuvia hankkeita ja yhdistyksiä* halusi tietää Mitä kylille kuuluu?

Kysymykseen saa parhaiten vastauksia menemällä paikan päälle. Toistaiseksi on ehditty jututtaa kirkonkyläläisiä sekä Hirvikosken, Vastilan ja Haaviston väkeä. Ensi keväänä ovat vuorossa Munapirtti ja Heinlahti.

Näitä julisteita luvassa jälleen keväällä.

Ilahduttavan runsaasti osallistujia keränneissä illoissa on kahviteltu ja keskusteltu, mutta myös koottu yhteen kylien vahvuuksia ja kehittämiskohteita sekä lähdetty viemään asioita eteenpäin.  Me kunnan työntekijät olemme saaneet arvokasta tietoa oman tienoonsa asiantuntijoilta ja pystyneet toivottavasti myös vastaamaan esiin nousseisiin kysymyksiin.

Parasta on kuitenkin ollut mahdollisuus kohdata ihmisiä; sekä uusia tuttavuuksia että niitä, jotka aiemmin ovat olleet vain nimiä sähköpostien alalaidassa. Enkä usko olevani ainoa, jolle illat ovat olleet varsin antoisia ja avartavia!

Keskusteluissa kävi ilmi, että avainasemassa on vuoropuhelu. Ilman sitä saattavat niin virkamiehet kuin kyläaktiivitkin mennä hyvää tarkoittaessaan täysin metsään. Eikä kasvokkain kohtaamisen merkitystä rakentavalle yhteistyölle tule vähätellä.

Todellisuutta on toki myös, ettei kaikkia asioita voi muuttaa eikä jokaista aloitetta toteuttaa. Ylimielisyyteen ja välinpitämättömyyteen ei siltikään ole varaa. Kotipaikkarakkaus ja tahto toimia sen puitteissa ovat arvokas luonnonvara, jonka voi huonolla viranomaisasenteella kuluttaa loppuun pitkäksi aikaa.

Pyhtäällä ei ainakaan tällä hetkellä tunnu olevan aihetta huoleen kotipaikkahengen suhteen: Täällä järjestetään, yritetään, uskalletaan, yksin ja yhdessä, ilman kuntaa ja kunnan kanssa. Pyhtääläisten kotiseutuidentiteetti on jopa tutkitusti muuttunut kiinteämmäksi viime vuosikymmenten aikana!

Kyläkoulujen rooli on niin ikään huomattava. Ne, jos mitkä, tuovat ihmisiä yhteen ja luovat ympärilleen elämää! Hyvänä esimerkkinä ovat Hem & Skola i Pyttis ja Suur-Ahvenkosken koulun vanhempainyhdistys, jotka yhteisvoimin ovat päättäneet tuoda Pyhtäälle helmikuussa konsertoimaan Sås & Kopp -orkesterin.

Yhdistystoiminta saattaa joskus tuntua turhalta lisältä muutenkin kiireiseen arkeen. Se on kuitenkin yksi parhaita keinoja vaikuttaa oman kotipaikkansa asioihin, vaikka kokoukset ja kaikenkarvaiset pöytäkirjat olisivat välillä kuinka arkisia ja maanläheisiä - jopa tylsiä.

Eli kunnia ojille! Kunhan muistamme, että niistä vähäisinkin on osa laajempaa kokonaisuutta. Aina voi tietysti tuijottaa vain omaa ojaansa ympärilleen katsomatta, mutta senkin väreilevästä pinnasta kuvastuu yhteinen, ääretön taivas.

* MontEri - hanke, Kymenlaakson Kylät ry., EK-Artu-hanke, Yksillä Purjeilla -kumppanuushanke

---
Erinomainen paikka turista Pyhtään kylistä ja kuulumisista ovat itsenäisyyspäivän pääjuhlan kahvit Siltakylän seurakuntatalolla perjantaina 6.12. klo 12.15! Tervetuloa sekä sinne, itse juhlaan että päivän muihin tunnelmallisiin juhlamenoihin.

Tunnelmallinen on myös Siltakylän oman kuvaajamestarin Ilmar Lehtimäen ihana otos joulunvietosta Siltakylän Böhlsbackan pirtissä vuonna 1927. Näissä merkeissä Kuvastin haluaa toivottaa kaikille lukijoilleen onnellista joulunaikaa!

Stråkaforsin sormus ja muita tarinoita

"Olipa kerran talonpoika, kosken rantamailla kauan asunut ja lohenkalastuksella varsin vaurastunut. Hankki kerran kaupungista sormuksen, hienon ja hopeaisen. Vieläpä oli siihen kaiverrettuna jumalanäiti Marian esirukouksen alku AVE MARIA GRATIA. Arvokalu itsessään, kuin myös pyhien sanojensa kautta.

Mutta ei ollut tarkoitettu talonpoikaa sormusta kantamaan. Kerran talvisella kirkkotaipaleella putosi kalleus hankeen, eikä mies sitä löytänyt, vaikka kuinka etsi ja nietosta kauhoi. Niin oli talonpojan palattava tyhjin käsiin kotiin, ja sormus jäi sille tielleen."

Totta vai tarua? Kukaan ei tiedä. Varmaa on vain se, että kuutisensataa vuotta myöhemmin, syksyllä 2011, pyhtääläinen harrastaja-arkeologi Rune Nygård poimi sormuksen talteen tutkiessaan erästä vanhaa niitynreunaa Stråkaforsin kosken mailla. 1400-luvun hopeasormus! Kansallisestikin harvinainen ja huomattava löytö!

Huomattavaa on sekin, että sormuksen kuvaa voi ihastella missä tahansa toimivien tietoliikenneyhteyksien päässä. Marraskuun kuvastin sijaitsee kirjoittajan eteisessä, matkojen päässä niin Stråkaforsista kuin sormuksen nykyisestä säilytyspaikasta, Turun yliopiston arkeologian laitokselta. Tämä ei ole itsestään selvää, kuten pian tulemme huomaamaan. 

Arkeologi Visa Immonen on kirjoittanut sormuksesta kattavan artikkelin* Suomen Keskiajan Arkelogian Seuran lehteen, mutta kaikkiin kysymyksiin ei hänelläkään ole vastausta. Mitä reittejä hopeasormus kulkeutui Pyhtäälle? Kuinka kallisarvoinen kapistus päätyi niitynreunaan? 

Vanhat esinemuodot ovat toki sinänsä kiinnostavia, mutta monelle parasta antia ovat tarinat niiden takana. Sellainen on - tai on ollut - pienimmälläkin messinkinapilla. Ihmismieli on esineen suunnitellut, kädet sen valmistaneet, kenties kadottaneet. Yksi on ollut omistajansa kallein aarre, toinen tusinatavara kaltaistensa joukossa. 

Esineen arvoa mitataankin museoalalla myös sen mukaan, kuinka hyvin sen taustatarina tunnetaan. Mustekynään liittyviä tiedonmurusia pitäisi siis vaalia vähintään yhtä hyvin kuin kynää itseään. 

Varastoituja tarinoita pakkauksissaan

Pyhtään kotiseutumuseon 2732:n esineen mahdollisuudet tarinankerrontaan ovat viimeisen yhdeksän vuoden ajan olleet haasteelliset. Kokoelmat on tilojen puutteessa säilötty varastoon, josta vain muutama esine on päässyt yleisön ulottuville Museopakkien ja Kotiseutukaapin kautta.

Tulevaisuus näyttää kuitenkin valoisammalta: Museoviraston avustuksen turvin Taija Paju on syksyn aikana tallentanut sähköiseen tietokantaan yli 600 esineen tiedot ja valokuvat. Sarkaa on toki vielä jäljellä, mutta nyt on niin sanotusti "saatu pää auki".

Helpotus kokoelman hoitajalle on valtaisa. Nyt ei joka välissä tarvitse ajaa varastolle purkamaan pahvilaatikoita vain halutessaan selvittää, miltä jokin esine oikeasti näyttää. Tiedot löytyvät näppärästi hakusanoilla loputtomien paperilomakkeiden selaamisen sijaan.

Monet museot ovat avanneet kokoelmansa verkkoon suuren yleisön nähtäville tai esittelevät kuukausittaisia esinepoimintoja kotisivuillaan. Olisiko tämä mahdollista myös Pyhtäällä? Miksei - esinetietojen, tarinoiden ja kuvien saaminen sähköiseen muotoon on tällä tiellä ensimmäinen askel.

Sillä esineiden tarinat jatkuvat vielä museoimiseen jälkeen: Kermakko pääsee näyttelyyn, ja sen kautta muotoilijan innoittajaksi. Kokoelman yhdeksäs samanlainen toimistotuoli poistetaan, ja nuorten työpaja saa siitä kunnostettavan huonekalun.

Tarinat, esineet ja me kietoudumme erottamattomasti yhteen. Pyhtään kirjaston lehtisalissa näytillä olevin lastenrattaiden tarinassa voisi olla vaikkapa tällainen luku:

"Synkeän syyssateen kastelema kulttuurisihteeri oli juuri kömpinyt sisään Purolan Alakylässä nököttävän maalattianavetan matalasta oviaukosta. Kehnosti lepattavan kynttilälyhdyn valossa hän tiiraili pimeyteen.

Rouva Gunvor Hellsténin kunnalle testamenttaamat satavuotiaat jugendrattaat olisivat jossakin täällä, vuosikymmenten roinan keskellä - jos olisivat. Ei auttanut kuin ryhtyä etsintöihin."

Ja löytyiväthän ne!
Kuva: Taija Paju

* Immonen, Visa 2012: Keskiaikainen hopeasormuslöytö Pyhtäältä. SKAS 4. (57-60). 

Myös pääkuvan näytöllä näkyvä sormuskuva on Visa Immosen käsialaa.

Stråkaforsin sormuksesta kuulette vielä lähiaikoina lisää. Pitäkääpä silmät auki Pyhtäänlehteä selatessanne...

Pyhtään kotiseutumuseo löytyy myös kunnan uunituoreilta nettisivuilta. Tervetuloa tutustumaan!

Kun kyseessä on... MURHA!

Siinä niitä on pinossa. Dekkareita, trillereitä, jännäreitä, rikoskirjallisuutta... Rakkaalla kirjallisuudenlajilla on monta nimeä. Tarkkasilmäinen erottaa kirjankansista nimiäkin: Hiekkapelto, Hämäläinen, Lönnroth, Linna. Kotimaisia tekijöitä kaikki, mutta miksi juuri heidän hengentuotteensa ovat päätyneet torniksi Pyhtään kirjaston aulapöydälle?

Mysteeri ratkeaa verraten helposti vilkaisemalla läheisen ilmoitustaulun julistetta. Naapurissa, Huutjärven koululla, järjestetään ei enempää eikä vähempää kuin MURHALAUANTAI 19.10. klo 12-16. Dekkaripino onkin matkalla tapahtumaa silmällä pitäen suunniteltuun esittelyhyllyyn.

Selkämysten nimet muuttuvat todeksi, kun mainitut kirjailijat saapuvat Pyhtäälle kertomaan itsestään ja teoksistaan. Rikoskirjallisuuden saloja selvittämässä ovat myös kirjallisuuden monitoimimiehet Antero Kekkonen ja Panu Rajala.


Kysymys nro 1: Kenelle Murhalauantai on tarkoitettu? Vastaus: Kenelle tahansa! Kyseessä ei ole kirjailijoiden ja "kulttuuriväen" klubitilaisuus vaan kaikille avoin yleisötapahtuma, johon osallistuminen ei vaadi muuta kuin sen, että saapuu paikalle. 

Kysymys nro 2: Eikö edes rahaa? Vastaus: Ei, sillä tilaisuuteen on vapaa pääsy. Sen sijaan kirjallisten houkutusten äärellä tapahtuvaa rahanmenoon emme puutu. Antikvariaattipöydistä teet jäätäviä löytöjä, lupaa mainos, eivätkä kirjailijatkaan saapune paikalle tyhjin käsin... Onneksi aivan naapurissa sijaitsee myös Pyhtään upea kirjasto, jonka ovet ovat auki lauantaina klo 14 asti.

Kulttuurisihteerinkin on tässä vaiheessa tehtävä tunnustus: Ennen Murhalauantain järjestelyjen käynnistymistä en ollut lukenut ainoatakaan dekkaria sen jälkeen, kun vuonna 1993 koin lyhyen, mutta intensiivisen Agatha Christie -vaiheen. Ehkä olisi vihdoin aika antaa tällekin lajityypille uusi mahdollisuus?

Oli oikeastaan helpotus huomata, että (nolon stereotyyppinen) käsitykseni rikosromaaneista verenvuodatuksella kyllästettynä, kaavamaisena "miesten kirjallisuutena" oli auttamattoman väärä. 


Vaikkapa näin. Täydellinen kirjanautinto!

Kati Hiekkapellon Kolibrin mukana olen tempautunut maahanmuuttajataustaisen naispoliisiin nahkoihin ja Karo Hämäläisen Kolmikulma on talouskiemuroistaan huolimatta - tai ehkä juuri niiden takia - niin jännittävä, että jouduin liikenneturvallisuuden vuoksi rajoittamaan sen kuuntelua ratissa äänikirjana.

Tapahtumaa on tekemässä myös Kirjoittajayhdistys Paltta ry., jonka kautta mukaan on saatu kymenlaaksolaista paikallisväriä: Haminan Martti Linna ja Pyhtäälläkin vaikuttanut Heleena Lönnroth. 

Jälkimmäisen uusin dekkari, Diverssikauppiaan kuolema, näkeekin päivänvalon juuri Murhalauantaina! Eikä sopivammin voisi sattua, sillä karmivat tapahtumat sijoittuvat nimenomaan Pyhtäälle, erääseen vanhaan teollisuusmiljööseen... 

Jos teoksen miljöö on tuttu kirjailijalle, sen henkii tekstiin elämänmakua ja todentuntua, kerrontaan jäljittelemätöntä rikkautta. Jos se on sitä myös lukijalle, tulee lukukokemus suorastaan iholle. Tarina alkaa tuntua todelta ja mahdolliselta. Omaa arkista maisemaansa katsoo hetkessä uusin silmin. 

Parhaimmillaan kokemus auttaa näkemään oman kotikontunsa dramaattisen arvon: Meidän kylä on aivan yhtä hyvä tapahtumapaikka romaanille kuin mikä tahansa muukin maalmankolkka! 

Toisaalta se muistuttaa meitä siitä tosiseikasta, etteivät rikosromaanien kuvaamat tapahtumat ole näilläkään kylillä täysin vailla siteitä todellisuuteen. Sen tietää jokainen Kymen sanomansa lukenut, eikä sitä ehkä pidäkään unohtaa. 

MURHALAUANTAI 

Lauantaina 19.10. klo 12-16
Huutjärven koululla (Huutjärventie 56, 49210 PYHTÄÄ)

Vapaa pääsy
Puffetti, signeerausmahdollisuus, antikvariaattien löytöpöytiä
Lisätietoja: www.pyhtaa.fi
Järjestäjät: Pyhtään kunta, Kirjoittajayhdistys Paltta ry.

Ne olivat täällä ennen meitä

tai ne jäävät tänne meidän jälkeemme. Yleensä jommin kummin. Rakennusten elinkaari on monesti ihmisikää pidempi. Erityiseksi rakennusten aseman tekee sekin, että kun meillä ei ole niille enää tarvetta, ei mokomia voikaan noin vain viskata sekajäteastiaan, kuten useimpia muita nykypäivän kulutushyödykkeitä.

Stockforsin puusilta saa antaa kasvot syyskuulle, vanhojen rakennusten teemakuukaudelle. Niin Pyhtäällä kuin muualla maassa (ja maailmassa!) rakennukset ovat valokeilassa juuri nyt. Pyhtään tilaisuudet löydät helpoiten täältä.

Harva kiistää sitä, että parhaimmillaan ja hyvin hoidettuina eri ikäiset talot, sillat ja muut rakenteet ovat kerrassaan mainioita. Ne elävöittävät maisemaa, tuovat paikkakunnalle persoonallista ilmettä ja kantavat niin historian kaikuja kuin ihmisten muistojakin mukanaan.

Osa meistä on jopa vanhojen talojen suoranaisia faneja. Se tunne, kun kääntää satavuotiasta ovenkahvaa! Isoisän kaivertama vuosiluku kivijalassa! Välillä joutuu toki tekemään myönnytyksiä symmetrian, materiaalien ja ehkä lämpötilankin suhteen, mutta fanille se on pieni hinta historian siipien havinasta.

 Julkaisussa mukana Pyroll Areena
sekä monia muita hienoja kohteita

Tiedämme toki, että alati muuttuvasssa maailmassa on mahdotonta museoida kaikkia rakennuksia alkuperäiskuntoonsa. Eikä se ole tarkoituskaan. Vuoden 2013 Euroopan rakennusperintöpäivien teemana onkin Eläköön rakennus, rakennusten kekseliäs uusiokäyttö.

Meijeristä kirjasto tai koulusta teatteritalo! Tai perunavarastosta upea urheiluhalli, kuten Pyhtään oma Pyroll Areena!
Myös Kivijalka-palkinto jaetaan taholle, joka on keksinyt vanhalle rakennukselle uutta käyttöä, rohkeasti, mutta historiaa vaalien.

Osa meistä taas haulaa nimenomaan rakentaa ja luoda uutta, vapaalta pohjalta, nykyajan ja tulevaisuuden henkeen. Ja hyvä niin, sillä muutenhan sekä me että rakennuskulttuuri jämähtäisimme paikoillemme.

Mutta samojen lainalaisuuksien armoilla ovat lopulta myös ne uusimman rakennusmuodin edustajat. Onko paikalla 60 vuoden kuluttua vaalittu koti, tienvarren rapistuva kauhistus vai enää yhtään mitään? Asiasta päättämässä ovat jo jotkut aivan muut, kuin rakennuttaja itse.

Sillä me kaikki tiedämme myös Ne Joita Kukaan Ei Hoida. Ne, joista ajattelemme: "Purkaisi joku tuonkin rotiskon pois!" tai "Laittaisipa joku taloparan taas kuntoon".  Hyvin hoidettu talo kertoo ihmisistä, vireestä ja välittämisestä, hylätty on unohduksen ja menetyksen symboli, pienen kuoleman kosketus.

Eikä vanhojen rakennusten hoito lopulta ole mitään rakettitiedettä tai turhanpäiväistä puuhastelua. Esimerkkejä löytyy heti Kymijoen takaa: Porvoon vanhankaupungin 200-vuotiaiden tönöjen neliöhinta on useimpien ulottumattomissa. Loviisan Wanhat talot -tapahtuma kerää vuosittain liki 15 000 hengen yleisön.

Jos kotina on satavuotias rivarinpätkä, muttei itse ole syntynyt pinkopahvi kädessä, alan ammattilaisia löytyy seudulta apuun. Ja jos talo sittenkin päätyy purettavaksi, löytyy vanhoille oville, saranoille ja jopa lavuaareille taatusti innokas ostaja.  Vaan kuinka on Kymenlaakson laita? Seudulla on upeita kohteita vaikka millä mitalla, mutta osataanko nille antaa arvoa, onko tekijöitä?

Kukaan ei yksin voi lähteä kunnostamaan jokaista talovanhusta, ja joskus siinä omassakin on yksi liikaa. Tarvittaisiinko helpommin haettavia tukia, parempia neuvontapalveluja vai jotain aivan muuta? Isossakyrössä on esimerksiki pistetty pystyyn autiotalojen välityspalvelu!

Pyhtäällä voi aloittaa vaikkapa osallistumalla Röykkiöitä ja räystäslautoja -tilaisuuteen ja nauttimalla kahvikupposen vanhojen talojen kunniaksi!

Kivijalka-palkinnon jakotilaisuus ja kotiseutukahvit Elfbrandtin talossa 7.9.2013 klo 13


Röykkiöitä ja räystäslautoja -
Kotikunnan kulttuuriympäristö tutuksi
18.9.2013 klo 18-20
Pyhtään Patruunantalossa (Harjuntie 111)

Kahvikupposen äärellä Kymenlaakson museon arkeologi Marita Kykyri, rakennustutkija Timo Lievonen sekä Pyhtään kunnan rakennustarkastaja Eero Mikkelä.

Tervetuloa kuulemaan, kysymään ja keskustelemaan Pyhtään arkeologisista kohteista, entisajan rakennuksista ja niiden hoitamisesta!

Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Tilaisuus on osa laajempaa Kymenlaakson arkeologisia ja rakennushistoriallisia kohteisiin käsittelevää sarjaa.

Tapahtuipa eräässä kuussa

Kesäkauden viimeisen Kuvastimen tummasta pinnasta pääsee kurkistamaan Stockfors Art Fair 2013:n maisemiin. Useiden taidekoulujen ja Pyhtään taideseuran yhteisnäyttely vanhoissa tehdashalleissa on yksi kuntamme elokuisten tapahtumien suorastaan häikäisevän suuresta joukosta. Kai se on se loppukesän taianomainen, hieman levoton tunnelma: Vielä on kaikki mahdollista! Vielä ehtii tapahtua!

Mutta jotta tapahtuisi, pitää jonkun aina laittaa itsensä likoon. Tapahtumajärjestäminen onkin aivan oma tasapainolajinsa, kuten tietävät kaikki ne, jotka koskaan ovat organisoineet mitään lastenkutsuja kummempaa.

Ensin on oltava unelma: Olisipa mahtavaa, jos...! tai Miksei täällä ikinä?! Mielessä väikkyy kuva pienemmästä tai suuremmasta joukosta ihmisiä viihtymässä keskenään, kokemassa jotain erityistä. Tunnelma on mahtava, sää upea ja pöydissä mainiot tarjoilut.

Sitten iskee arkitodellisuus: selvityksiä, muistilistoja, apuun kavereita, isovanhempia ja sponsoreita. Rahaa ei aluksi halua kukaan ajatella, mutta jossain vaiheessa on pakko.

Pieninkään esine ei siirry ilman, että sen joku kuljettaa eikä päräyttävinkään kattaus auta, jollei siitä muista kertoa kenellekään. (Siksipä tämäkin kirjoitus on monen kesätapahtuman vähemmän salainen mainos.)

Tapahtumatiedotus on helposti liki loputon suo, joka haukkaa nykyään leijonasosan järjestelyajasta. Aina löytyy bussipysäkkejä vailla julistetta, jollei omasta niin naapurikunnasta. On facebook ja twitter, koko sähköisen median ammottava kita, jossa houkuttaa levikki ja pelottaa tahti. Eikä perinteisiäkään kanavia sovi unohtaa, sillä moneen kotiin kesälehdet ja radio ovat edelleen väylänä se paras ja miellyttävin.

Jokaisen tapahtumajärjestän tuttu on myös viimeistään Suurena Päivänä koittava  jännitys. Kun sääennusteista huolimatta tapahtumapaikan ylle lipuu sittenkin tummia pilviä, kun yhtään autoa ei näy parkkipaikalla....

Ja yhtä lailla silloin, kun parkkipaikalle ei enää vääntämälläkään mahdu yhtään autoa, talo on tupaten täynnä ja viimeisetkin kakkupalat hupenevat pelottavaa vauhtia.

Lopulta kaikki on ohi ja olo kaikkensa antanut. Enää siivous ja toivottavasti mahdollisimman vähän jälkipuintia. Ihanaa, että se oli, ja ihanaa, että se on ohi! Mutta eipä aikaakaan, kun jo suunnitellaan seuraavia markkinoita ja ensi vuoden iltamia...

Pyhtää-viikon ohjelma 2013 - ehkä myös lähikirjastosi ilmoitustaululla

Jotain siinä on, mitä me tarvitsemme. Kuinkakohan monta ihmistä on tänäkin kesänä mukana tekemässä jotakin Pyhtäällä järjestettävää tapahtumaa? Sata, viisisataa, tuhat?

Parasta on, että kunta ei suinkaan ole tapahtumakentän ainoa tekijä, päinvaston! Sen roolina on monesti toimia enemmänkin koordinaattorina tai yhteistyökumppanina, antaa tilaa ja mahdollisuuksia ihmisten omaehtoiselle innolle. Varsinaisen työn tekevät järjestöt, yhdistykset, yrittäjät, aktiiviporukat ja monet, monet muut.
  
Ja hyvä niin, sillä mitä olisi kesä ilman tapahtumia? Millaista olisi asua paikassa, jossa kukaan ei haluaisi tai voisi järjestää mitään? Olkoot työläitä, olkoot välillä epätäydellisiä! Tapahtumat kantavat meille kaikille tärkeitä viestejä - elämästä, vapaudesta ja jatkuvuudesta.

Kesä-Heikin keskiaikamarkkinat Pyhtään kirkonkylässä 2013.
Kuva: Tiina Tura

Seudun matkailuorganisaatio Kaakko135° järjestää syyskuussa 2013 tapahtumatuotannon koulutusta yrittäjille ja muillekin. Lisätiedot tämän linkin kautta.

Stockfors Art Fair 2013 auki 31.8. asti TI-SU 11-17. Tervetuloa! 
(Piippuhallin näyttelytila suljettu la 10.8. klo 12- yksityistilaisuuden vuoksi.)

Kesätuulen lailla

Heinäkuun Kuvastin on itseoikeutetusti kesätuulessa väreilevä Huutjärvi. Sen kirkkaasta pinnasta kuvastuvia koivunrunkoja katsellessa ajatukset lipuvat väistämättä leppoisiin kesätunnelmiin.

Kesä on kulttuurin luvattua aikaa, ja sitä on Pyhtäälläkin tarjolla kuten tapahtumakalenteristamme voi huomata. Tosin oikeastaan tekisi mieli olla käyttämättä koko kulttuuri -sanaa ja puhua vain mielenkiintoisista jutuista, kesäelämyksistä tai mahdollisuuksista nauttia eri tavoin elämän kirjosta.

Kulttuuri kalskahtaa moneen korvaan edelleen joltakin fiiniltä, yläluokkaiselta tai tiettyä sivistystasoa vaativalta. Liian moni arvelee sen kelluvan kuplassa jossain "tavallisen ihmisen" ulottumattomissa. Lisäksi se on varmasti kallista tai vähintään ainakin turhaa luksusta!

Pitäisikö koko sanaa kenties välttää, jotta nähtäisiin asia sen takana? Èhkä, mutta ensin lienee syytä kaivautua hetkeksi syvemmälle termin syntyyn:

Kulttuurin taustalta löytyy latinan hyvinkin kouriintuntuva cultura eli viljelys. Jo antiikin aikana sana yhdistettiin myös hengen viljelyyn, henkiseen kehittymiseen ja sivistykseen. Näitä kaikuja on termissä vieläkin runsaasti, mutta kyse on myös muusta.

Esine-, tapa- ja lastenkulttuuria lähikuvassa

Jo 1700-luvulla sanaa ryhdyttiin käyttämäään myös ihmisen toiminnan ja sen myötä syntyneiden asioiden kuvailuun. Kulttuurin voi jopa ajatella olevan kaikkea sitä, mikä siirtyy ihmissukupolvelta toiselle muuten kuin biologisesti.

Kulttuuri ei siis ole elämästä erillään, vaan nimenomaan sitä itseään. Näkökulmasta riippuen voi mennä joko VPK:n lavalle hengaamaan tai tutustumaan paikalliseen tanssikulttuuriin. Mökin maalaus on väistämättä rakennuskulttuuria, ja ruokakulttuurin parhaimmistosta nautitaan terasseilla varmaan tälläkin hetkellä.

Kesän kulttuurielämään pääsee siis kiinni monella eri tasolla. Erinomainen tapa on kierrellä kokemassa vuodenajan runsasta tapahtumatarjontaa tai heittäytyä tutustumaan johonkin uuteen.

Itselläni käy esimerkistä pyhtääläinen kuvataiteilija Jon Oskar Esti, josta valmistelen esitystä elokuiselle Pyhtää-viikolle. (Siihen nähden, kuinka kiehtova ja monipuolinen taiteilija on kyseessä, on hänestä julkaisuja yllättävän vähän. Luvassa onkin jännittävää salapoliisintyötä mm. Munapirtissä...)

Toinen tapa on jättää kiertelemättä yhtään missään ja keskittyä riippukeinun ja mökkilaiturin kokemiseen. Elämän kulttuurinen ulottuvuus on parhaimmillaan antoisaa, avartavaa ja tärkeää. Mutta vähintään yhtä tärkeää on irtautua välillä määritelmistä, katsella tummuvassa kesäyössä järvenselälle ja antaa kulttuurin hoitaa itse itsensä - vuosituhansien kokemuksella.

Kulttuuri- ja matkailusihteeri lomailee: 15.7.-4.8.2013

Kesätuulen viemää - huvilaelämää Pyhtään saaristossa
13.8.2013 klo 18 Pyhtään kirjastossa. Aiheena mm. Jon Oskar Esti. Tervetuloa!

Kesä: Se on nyt! Kuvastin toivottaa leppeitä päiviä itse kullekin!

Kuva: Jon Oskar Estin kokoelma

Talo nimeltä Elfbrandt

Herkkä. Yhtä lailla kesäkuun aihe kuin Kuukauden Kuvastimen keveät kehyksetkin. Peilin* lasista kuvastuu Elfbrandtin tuvan uskollisesti palvellut puuhella. Niin, täällä se yhä nököttää sillan kupeessa; Punainen talo ruutuikkuinoineen, kauniisti harmaantunut luhtiaitta, vankka talli ja joelle viettävä vehmas pihapiiri.

Elfbrandtin talon historia ulottuu varmuudella 1800-luvulle, itse paikan vieläkin kauemmas. Nykyisetkin rakennukset joen, maantien ja kirkon naapurissa ovat ehtineet kokea melkoisen vuosikymmenten kavalkadin.

Emäntänsä Ester Elfbrandtin kuoltua vuonna 1989 talon elinkaaressa alkoi uusi vaihe, asumattomuus. Ja kuten moni surullinen esimerkki osoittaa, se harvoin tietää rakennukselle hyvää. Näin siitäkin huolimatta, että talon kunnosta kantoivat huolta monet tahot: Pyhtään kunta virallisena omistajana, Pyhtää-seura, Museovirasto, kuntalaiset ja monet muut.

Suunnitelmat ja aloitteet kahviloista, näyttelytiloista ja kotiseututaloista ovat kuitenkin toistaiseksi törmänneet joko toisiinsa tai erilaisiin rajoitteisiin.



Ylöspäin. Askeleet voivat olla pieniä,
mutta niiden on oltava määrätietoisia

Aiheesta on 24 vuodessa ehtinyt kertyä valtava kansio selvityksiä, raportteja ja lausuntoja. Kymen Sanomat tituleerasi sitä "toteutumattomien toiveiden arkistomapiksi"** osumatta valitettavasti kovinkaan kauas totuudesta. 

Sillä kysymyshän ei lopulta ole siitä, pitäisikö Elfbrandtin talolle tehdä jotain tai edes mitä sille pitäisi tehdä - ideoista tai arvostuksesta ei koskaan ole ollut pulaa. Oleelliset kysymykset tuntuvat olevan: Kuka vastaa? Kuka järjestää? sekä tietenkin  ikävä, mutta välttämätön Kuka maksaa?  

Vastauksia etsiessä päädytään helposti noidankehään, jossa ei voi tehdä suunnitelmia, koska ei ole rahaa, koska ei ole käyttöä, koska ei ole kunnossapitoa, koska ei ole suunnitelmia jne. Kehää kiertäessä heinä kasvaa, maali rapisee ja saattaapa eräs punainen talokin unohtua...

Esterin toive ja kauppakirjan ehto "kotiseutumuseokäyttöön kunnostamisesta" ei myöskään ole ollut omiaan helpottamaan tilannetta. Se on toki perusteltu, mutta myös - ja ehkä onneksi - tulkinnanvarainen. Onhan museoalakin kehittynyt ja muuttunut paljon matkan varrella. Voisivatko muutoksen tuulet puhaltaa Elfbrandtissakin?

Sitä ainakin yritetään kesällä 2013! Kotipaikka Pyhtää ry. tiedusteli alkukeväästä Elfbrandtin tiloja Kesä-Heikin keskiaikamarkkinoiden työpajoihin ja pihapiiriä telttaleiriin. Olisiko se mahdollista? Niin, olisiko?

Käyttötarpeen myötä pyörä lähti jälleen pyörimään: Mikä olikaan rakennusten paloluokka? Mistä tontille saisi tien? Entä vessat, pihamaan niitto, avaimet, sähköt...? Yksityiskohtien lisäksi työnjako vaati huomiota: Mitkä asiat hoitaisi Kotipaikka Pyhtää ry., mikä kuului kulttuuritoimelle ja mikä tekniselle osastolle.

Uutta kesällä 2013! PuuCee ja
romanttinen sammutuspeite

Tässä vaiheessa uskallan kuitenkin jo toivottaa kaiken väen lauantaina 15.6. piipahtamaan Elfbrandtin pihapiirissä Kesä-Heikin markkinoiden aikaan ja kurkistamaan, miltä sen tuvassa silloin näyttää. (Ja tervetuloa myös siivoustalkoisiin tiistaina 11.6. klo 10 :)!

Tätä virttä on toki laulettu ennenkin, eikä loppusävelestä ole nytkään varmuutta. Nousevaan melodiaan kannattaa kuitenkin yhtyä - sitä komeammin se kaikuu, mitä enemmän ääniä joukkoon liittyy!

Yhteistyö onkin välttämätöntä: Kunnalta tarvitaan vastuunottoa ja -jakoa, aktiivista koordinointityötä sekä rakennusteknistä huoltoa ja osaamista. Kunnan oma 150-vuotias voisi myös olla käyntikorttina ja esimerkkinä maisemallisten ja rakennushistoriaa vaalivista periaatteista.

Kuntalaisiin, kyläläisiin ja kaikkiin muihin pätee puolestaan seuraava kehotus: Tunnetko lukkarinrakkautta Elfbrandtin taloa kohtaan? Viehättääkö vanha pihapiiri? Tarvitsetko (kesäisin) tunnelmallista tilaa Kirkonkylältä? Ota yhteyttä, osallistu, vaikuta ja käytä! Ne ovat parhaita tapoja varmistaa, että Elfbrandt elää.

* Peili kuuluu Pyhtään kotiseutumuseon kokoelmiin. Sitä on käyttänyt Bertta Kivelä Kirkonkylästä 1900-luvun puolenvälin tienoilla.

** Pekka Kimpanpää & Seppo Vakkari: "Pyhtään arvokkain autiotalo" Kymen Sanomat 12.10.2011

Polunvarrelta poimittua

Kouluvuosi lähenee loppuaan, mutta vielä hetken verran kuljetaan Kuvastimessa opintiellä - tarkemmin sanottuna Kulttuuripolulla. Toukokuun Kuvastimena toimii Suomen merimuseon näyttelyvitriini, jonka lasista heijastuu Huutjärven koulun 5B-luokka. (Itse vitriinissäkin on varsin mielenkiintoisia esineitä, muttei niistä tässä yhteydessä sen enempää.)

Vierailu Merikeskus Vellamoon kuului Pyhtään kaikkien 5. luokkien Kulttuuripolkuohjelmaan. Retken myötä lukuvuoden 2012-2013 ajan jatkunut polun pilottivuosi Pyhtäällä sai päätöksensä. Onkin siis oiva hetki nojautua taaksenpäin tuoleissa ja muistella, mitä kaikkea tulikaan koettua.

Idea sinänsä ei ole uusi. Koulujen kulttuurikasvatuksen tueksi laadittu toimintasuunnitelma, kulttuuripolku tai  vastaava, on käytössä monilla paikkakunnilla. Kymenlaaksossakin suunnitelmia tai toteutettuja polkuja on jo useammalla kunnalla. Pyhtäällä kulttuuripolku näytti tällaiselta lukuvuonna 2012-2013:

1. lk Kirjallisuus - Satutäti vierailee luokassa Sadun päivänä
2. lk Musiikki - Kansanmusiikiyhtye Freijan konsertti ja työpaja
3. lk. Kotiseutu - Museopakki Suutari vierailee luokassa
4. lk. Kuvataide - Marsa Pihlajan näyttelyn "avajaiset" kirjastolla, taiteilija esittelee töitään
5. lk. Historia - Merikeskus Vellamo, Suomen merimuseon esinetutkimustyöpaja
6. lk. Esittävä taide - Nukketeatteri Joutsenpoika Jykserge sekä varjoteatterityöpaja
7. lk. Elokuvat / Moving Image - Moonrise Kingdom -elokuva Loviisan nostalgisessa Kino Marilynissa
8. lk. Retki pääkaupunkiseudulle - Espoon Modernin taiteen museo EMMA ja animaatiotyöpaja
9. lk. Itsenäinen kulttuurikävijä - Kulttuuripassi seudun taide- ja kulttuurilaitoksiin (yhteistyössä Kotkan ja Haminan kanssa)

Joutsenpoika Jykserge vei 6-luokkalaiset
marilaisten kansansatujen maailmaan.
Kuva: Nukketeatterikeskus Poiju

Pyhtään ohjelma ei äkkiseltään ehkä tunnu kovin suureelliselta, mutta se, mikä hävittiin volyymissa, voitettiin joustavuudessa: Ideaa päätettiin kokeilla huhtikuussa 2012, ja toiminta polkaistiin käyntiin neljä kuukautta myöhemmin.

Samoin logistiikan kannalta Pyhtään pienuus on pelkkää plussaa: Kolmessa päivässä jokainen Pyhtään kolmasluokkaisen ehtii tutustua Museopakkiin. Kunnan kaikki seitsemäsluokkalaiset voi kuljettaa elokuviin yhdellä bussilla.

Kaikki ja Jokainen, sillä kulttuuripolkutoiminnan kantavia
ajatuksia on tasa-arvoisuus. Asuinpaikka, vanhempien varallisuus, paikkakunnan kulttuuritarjonta, opettajan aktiivisuus... Siinä vain muutamia tekijöitä, jotka vaikuttavat lapsen mahdollisuuksiin päästä monipuolisesti tekemään ja kokemaan kulttuuria. Ilman polkujen kautta tapahtuvaa kulttuurikasvatusta saattaisivat erot voivat kasvaa valtavan suuriksi, jopa saman kunnan sisällä.

Tasa-arvoisuuden lisäksi Pyhtäällä tavoitteena oli helppous. Kokonaisuudet olivat valmiiksi suunniteltuja ja koordinoituja, kuljetukset järjestettyjä; Luokkien ei tarvinnut kuin osallistua. Ja kaikki osallistuivat, Hirvikosken koulun ekaluokkalaisista Huutjärven yseihin saakka!

Espoon modernin taiteen museo EMMAssa
päästiin Kuvin kivaa- pajassa tekemään
oma animaatio

Palautteen perusteella ohjelmasta pidettiin ja rahallista panosta arvostettiin, mutta eniten positiivista palautetta keräsi Kulttuuripolussa juuri koordinointityö. Hektisen kouluarjen keskellä opettajilla ei usein ole mahdollisuutta käyttää aikaa kulttuuritarjonnan selvittämiseen tai käytännön järjestelyihin.

Tulevaisuuden Kulttuuripolun tavoitteena on vielä jämäkämpi kaksikielisyys, jota nyt voitiin käytännön syistä toteuttaa vain osittain. Tämäkään ei olisi ollut mahdollista ilman ruotsinkielisiä vapaaehtoisia, niin satutätejä kuin pakkiesittelijöitäkin. Into,
jolla he toimintaan lähtivät, kertoo myönteistä viestiä siitä, että kulttuurikasvatusta ei koeta vain kunnan tai koulujen vastuualueeksi. Se on jotain, jonka kekoon voi kantaa kortensa kuka tahansa.

Kiitokset siis teille kaikille: kouluille, oppilaille, opettajille ja muulle kouluhenkilökunnalle, vapaaehtoisille ja yhteistyökumppaneille!
Ensi vuonna uudestaan!

"Niin muuttuu maailma, Eskoni."

Huhtikuun kuvastimesta heijastuu sen verran mielenkiintoinen cocktail historiaa ja nykyisyyttä, että tekisi melkein mieleni arvuuttaa sen ottopaikkaa. Häränverenpunaiset seinät, 60-luvun ikkunat ja liitutaulu, mutta myös täysin nykyaikaiset kuntosalilaitteet kahvakuulineen kaikkineen...

Kuva kertoo rakennuksista ja niiden muutoksesta enemmän kuin ne kuuluisat tuhat sanaa. Kyseessä on tietenkin monelle tuttu, 1960-luvun alussa rakennettu Heinlahden koulu. Moderni rakennus nousi aikanaan Langinmäen tienhaaraan, aurinkoisen aukion laitaan korvaamaan vanhaa jo "nykyaikaan sopimatonta" koulutaloa Alatien varrella. Koulu toimi rakennuksessa lakkauttamiseensa asti vuoteen 2007.

Siellä, missä polkkatukkaiset viikarit kerran pänttäsivät laskentoa ja heittelivät pyyhekumeja, nostetaan nyt rautaa ja huhkitaan taljassa. Pyhtään Yrityksen tyylikäs kuntosali toimii vanhoissa luokkahuoneissa sulassa sovussa kouluajoilta jääneen rekvisiitan kanssa.

Veistotunnilla tehty "ensi-apu-laatikko" on sekä
käytännöllinen että liikuttava.

Rakennusten muuttuneet käyttötarkoitukset ovat teemana myös syksyisillä Euroopan rakennusperintöpäivillä. Tuolloin jakaa Pyhtään museotoimikuntakin jälleen Kivijalka-kannustuspalkintonsa. Kannattaa siis vilkuilla lähitienoon taloja silläkin silmällä ja lähettää vaikka
yleisövihje onnistuneesta uusiokäytöstä!

Uppouduttuani talven aikana toden teolla Pyhtään koulujen historiaan on käynyt selväksi, että Heinlahti on tosiaan vain yksi monista. Kunnassa on laskentatavasta riippuen toiminut viimeisen 130 vuoden aikana peräti 18 koulua! Ja niistä jokaisella on tarinansa kerrottavanaan.

Yllätyksiä ja jännittäviä yksityiskohtia piisaa: Tiesittekö, että jopa Koukkusaaressa toimi koulu 50-luvulla tai että Kyrkoby folkskolan opettaja Bror Karling piti koululla oppilaiden lähdettyä Helsingin Osake-pankin sivukonttoria?

Tutkimustyöni pontena ollut hiljalleen valmistuva museopakki Käyttäytyminen ja huolellisuus 10?. Pakista löytyy mm. valokuvia, aitoja esineitä sekä tietenkin nostalgisia opetustauluja. Joku on jo saattanut nähdäkin minut kanniskelemassa pakkiin valittuja tauluja pitkin kuntaa...

Musta surma. "Digerdöden i Finland"  -taulu
luo mielleyhtymiä myös Pyhtään menneisyyteen.

Kattava koulumuseopakki on kokonaisuutena niin laaja, että tässäkin asiassa yhteistyö on voimaa: Sain projektiin vetoapua Kouvolasta, jossa Elimäen koulumuseon lakkauttaminen oli synnyttänyt tarpeen vastaavanlaiselle "matkalaukkumuseolle".

Kiitokset siis Irja Ahtovirralle ja Karolina Eklundille - nyt on kummassakin kunnassa oma pakkinsa!

Mikä ihmeen museopakki? Kunnan kannettavista pop-up -museoista lisää täällä.

Mikä ihmeen rakennusperintöpäivä? Jokasyksyisistä teemapäivistä ja niihin liittyvistä tapahtumista lisää täällä.

Kesätyöt ja kulttuurituet - nyt meiltä!

Maaliskuun kuvastimessa komeilee kevätauringossa välkehtivä kunnanvirasto. Näihin aikoihin virastolla odotellaan runsaasti postia, sillä sekä kunnan kesätyöpaikkojen että kulttuuriavustusten hakuaika on käsillä.

Kulttuuritoimi palkkaa tänä vuonna peräti kuusi kesätyöntekijää toimimaan näyttelynvalvojina Stockfors Art Fair 2013 –tapahtumassa 14.6.-31.8.2013. Näyttelyn koostavat nuoret kuvataideopiskelijat Saimaan, Tampereen ja Lahden ammattikorkeakouluista. Luvassa on jälleen kiinnostava kattaus kuva-, video- ja installaatiotaiteen uusimpia tuulia. Mukana myös Pyhtään taideseura ry.

Tarjolla siis itsenäistä työtä upeassa, vanhassa teollisuusmiljöössä sekä tietenkin mahdollisuus kokea taidetta kärkipaikalta. Jos siis olet pyhtääläinen nuori ja Stockfors työpaikkana kiinnostaa, hae ihmeessä! Hakuohjeet löydät täältä.

Stockfors Art Fair 2012.
Kuva: Laura Laukkanen.

Stockforsin alue on todellinen helmi, johon kannattaa ehdottomasti  tutustua. Viime vuonna taide houkutti paikalle peräti 1500 kävijää! Stockforsissa järjestetään myös Pyhtää-viikon avaava Elokuun tango -tapahtuma 10.-11.8. sekä paljon muuta.

Tämän linkin takaa löytyvät puolestaan kulttuuritoiminta-avustusten hakuohjeet. Jaettavaa summaa on hieman kasvatettu ja uutta on myös vuosittainen painotus: 

Vuonna 2013 etusijalla ovat toiminnan kehittämiseen, uusien yleisöjen tavoitteluun ja tuoreiden ideoiden kokeiluun tähtäävät hankkeet ja suunnitelmat.  

Siis rohkeasti hakemaan ja neuvoa kysymään, jos jokin mietityttää! Pyhtäällä tehdään jo nyt paljon laadukasta kulttuurityötä. Kunnan tavoite onkin yhä enemmän tukea pyhtääläisten omaa aktiivisuutta tällä saralla.

Kuvastimen muutkin uutiset liittyvät tässä kuussa kuntaan ja kunnanvirastoon:

* Kunnanvaltuusto päätti kokouksessaan 4.3.2013 perustaa kokopäivätoimisen kulttuuri- ja matkailusihteerin viran! Parannus entiseen 50% työaikaan on melkoinen. Vastuualueisiin kuuluvat kulttuuri-, museoasiat sekä uusina viestintään ja matkailuun liittyvät tehtävät. Suurin osa näistä tukee toisiaan, joten odotan tulevia mahdollisuuksia innolla!

* Kulttuurisihteerin työhuone on siirtynyt kirjastolta kunnanvirastolle ja löytyy lisärakennuksen käytävältä kahviautomaatin välittömästä läheisyydestä. Tervetuloa käymään!

Menneisyys ja me

Holvin valkoiset pinnat kätkevät sisäänsä rakennustaidon mestarinäytteen: Kivenhakkaajat ovat louhoksella iskeneet graniitin lohkareiksi, hevoskärry kuljettanut painavan lastinsa rakennuspaikalle, muurarit sovittaneet kivet toisiinsa, vahvistaneet laastilla (toivoneet sen kestävän), peittäneet kalkilla… Viimein on päässyt maalari koristelemaan holvikaaret väreillä ja kuvioilla. On syntynyt Pyhtään Pyhän Henrikin kirkon sakasti.  

Tästä kaikesta on kulunut liki 600 vuotta, kymmeniä sukupolvia. Luku on hulppea ja monin tavoin käsittämätön. Onhan suurin osa tuolloin eläneiden esi-isien jäljistä jo kauan sitten kadonnut tavoittamattomiin.

Mutta katolisen kirkon ja aikansa rakennusmestarien voimannäyttö, kymmeniä vuosia ja kymmeniätuhansia miestyötunteja - sekä keskiaikaisten raksojen työturvallisuus huomioon ottaen oletettavasti myös joitakin ihmishenkiä - vaatinut huikea lopputulos, 1460-luvulla valmistunut harmaakivikirkko, on keskuudessamme vielä tänään.

Vuosisataisen kivipyhäkön vaikuttava henki tuskin jättää ketään kylmäksi. Muistan hyvin, kun itse aloittelevana kulttuurisihteerinä olin matkalla ensimmäiseen itsenäisyyspäivän jumalanpalvelukseeni. Parkkipaikalla alkoi jännitys hiipiä jäseniin: Eivät kai vain sankarivainajien kunniaseppeleiden koristenauhat olleet rypistyneet autossa? Apua!

Sitten satuin kohottamaan katseeni ja näin kirkon seisovan talvisenharmaassa maisemassa. Hetkessä asiat asettuivat oikeisiin mittasuhteisiinsa. En ollut enää huolissani seppeleistä tai rypyistä. Minut oli vallannut ajan rauha.

Pyhtään kirkon Pyhää Henrikiä esittävän veistos on jopa kirkkoakin vanhempi. Se on peräisin 1200-luvulta ja esitti alunperin Pyhää Nikolausta. Katse puhuttelee vielä näin 800 vuoden jälkeenkin.

Vuonna 2013 keskiaika on Pyhtäällä ajankohtaisempaa kuin koskaan. Kesäkuun 15. päivä Kirkonkylässä järjestetään keskiaikaiset Kesä-Heikin markkinat Kotipaikka Pyhtää ry:n toimesta. Luvassa on elävää historiaa, myyntikojuja ja iloista markkinatunnelmaa!

Markkinoiden nimessä esiintyvä Kesä-Heikki ei viittaa laiturilla lojuvaan lomailijaan, vaan tuttavallisesti Pyhään Henrikiin. Kuten moni varmaan muistaa, tämä englantilainen kirkonmies sai legendan mukaan surmansa Köyliönjärven jäällä. Hänelle pyhitettiin myös Pyhtään komea harmaakivikirkko.

Makupaloja keskiajasta voi ja kannattaa nauttia jo kevään aikana: Tämän viikon lauantaina 9.2. kirjastolla pyörähtää käyntiin neliosainen esitelmäsarja, jossa käsitellään keskiaikaa eri kanteilta. Kirkon pitkään ja kiehtovaan historiaan pääsee puolestaan tutustumaan Pyhtään seurakunnan opastetulla kierroksella torstaina 20.2. (Seurakuntamestarille kiitokset vinkistä sekä avusta peilin asettelussa!)

”Ei aika mennyt koskaan palaa…” - laulun sanat ovat harvinaisen totta, mutta onneksi voimme silti edelleen kokea pieniä välähdyksiä historiasta. Sen kaiut ovat monella tavoin yhä läsnä asettaen meidät osaksi suurempaa kokonaisuutta:  Kerran oli aika ennen meitä. Ja kerran on myös oleva aika meidän jälkeemme.

KESKIAIKAA ITSE KULLEKIN:

Patsaan jalkojen alla kärvistelevä Lalli on myöhempi lisäys

La 9.2. Keskiajan elämää - Koko perheen esitelmä ja työpaja klo 13-15 Pyhtään kirjastolla (Huutjärventie 30). Työpajassa voit luoda oman keskiaikaisen pienoismaiseman. 

Sarjan muut tilaisuudet:
9.3. Aseet ja sodankäynti
6.4.Keskiajan vaatetus
4.5. Keskiaikaista ruokaa

Ke 20.2. Pyhtään kirkko ja kädentaitajien mestarinäytteet - kierros klo 14-15.30. Pyhtään kirkko (Harjuntie 11). Pyhtään seurakunta.

Piispa Henrik wikipediassa

Kirkkorakentamista ja karua elämää keskiajalla: 

Ken Follett: Taivaan pilarit sekä romaanin pohjalta tehty tv-sarja.

Tila(isuus)!

Ensimmäisen päivityksen kunniaksi pari sanaa Kuvastimesta itsestään: Blogin kohteena on vaatimattomasti pyhtääläisen kulttuurielämän koko kirjo aina kesäisistä taidetapahtumista ikäihmisten muisteluhetkiin. Kuvastin tarjoaa kurkistuksia eri aiheisiin sekä vinkkejä äkilliseen kulttuurinnälkään.

Kuten nimikin kertoo, Kuvastin päivittyy kerran kuussa. Se on myös avoin kanava kunnan kulttuuritoimen suuntaan. Palaute ja kommentit, ideat ja näkökulmat ovat siis enemmän kuin tervetulleita!

Tammikuun varsinainen kuvastin on Pyhtään kirjaston monitoimitilan peili. Tällä hetkellä sen varsin yksinkertaisesta lasista kuvastuu melko odottamattomia asioita: pahvipalmu, pahvikahvila (vai Pahvila?) ja taitaapa etualalla vilahtaa pahviturpainen pollekin... Piipa Toivosen Puistopäivä-näyttely on vallannut monitoimitilan tammikuun ajaksi.

Monitoimitila sijaitsee aivan työhuoneeni naapurissa, ja on ollut ihanaa seurata, kuinka niin lapset kuin aikuisetkin ovat tempautuneet pahvimaailman pyörteisiin. Talossa kaikuu leikin iloinen hälinä, ja onpa meille työntekijöillekin tultu jo tarjoilemaan monet maittavat kakkukahvit.

Puistopäivän kaltainen kokonaistaideteos on oiva muistutus siitä, kuinka moneen tyhjä tila taipuu. Se kannustaa päästämään luovuuden valloilleen ja katselemaan ympärilleen uusin silmin. Tilassa järjestettävien kokousten osallistujatkin saavat tammikuussa nauttia hieman erilaisesta kokousympäristöstä...

Kokoaan suuremman monitoimitilan 60 neliömetriä ovat Pyhtäällä todellinen aarre: paikka, jossa seurat, oppilaitokset ja yksityishenkilöt voivat vapaasti esitellä tuotantoaan. Paikka, joka sopii niin kokousten, tapahtumien kuin Puistopäivän kaltaisten seudullisten yhteistyöhankkeidenkin näyttämöksi. Kaikki käyttäjät 
luovat tilasta omanlaisensa - vain mielikuvitus on rajana. Miltä näyttäisi Sinun tilasi?

Yhteiset, avoimet, ei-kaupalliset tilat alkavat nykyään olla harvinaisia. Etenkin talviaikaan niille olisi kuitenkin kysyntää, kenties muuallakin kuin Huutjärvellä. Kirjastoa ei Pyhtäällä ole toista. Löytyykö kunnastamme muita vastaavia paikkoja, joissa ihmiset voisivat kohdata taiteen ja kulttuurin ohella myös toisensa? 


Pyhtään kirjaston monitoimitilan varaukset:  
040 710 4685 / kirjasto@pyhtaa.fi

Puistopäivä - Leikittävä pahvinen näyttely: Piipa Toivonen, Taikalamppu - lastenkulttuurikeskusten verkosto, Kymenlaakson lasten kulttuuriverkosto KOPPA sekä Kotkan lastenkulttuurikeskus LAKU. 

Tammikuussa työn alla:

Kymenlaakson Lasten kulttuuriviikot Ne ovat pian jälleen täällä!

Suomen kulttuurirahaston hakuaika. Kulttuurisiin ja muihin hankkeisiin. Hakea kannattaa aina.

Kevään satutoiminta. Satutädit jalkautuvat suoraan päiväkoteihin ja esikouluihin.